Olga, Oili

Viihde

Valikko

Katri Helena hehkuttaa "kalakaveriaan": "Tommi on ihana"

Julkaistu:

Pelkkää hymyä kevään kynnyksellä oleva Katri Helena on seurannut ahkerasti "kalakaverinsa" Tommi Liimataisen tuomarointia Idolsissa.
Katri Helena pitää kovasti Tommin tyylistä.

- Tommi on aina ihana – sellainen oma itsensä, Katri Helena sanoi hymyillen torstaisessa Unicefin Jano-viikkojen tiedotustilaisuudessa.

Laulaja myönsi, että hän odottaa jälleen kesäisiä kalareissuja managerinsa ja hyvin läheisen ystävänsä kanssa. Tommi Liimatainen puolestaan on kertonut useissa haastatteluissa, että Katri Helena on hänen "kalakaverinsa".

Katri Helena on seurannut muutenkin tämänvuotista Idols-ohjelmaa hieman tarkemmin. Ohjelma on kääntynyt Katri Helenan mielestä vähitellen paremmille raiteille, vaikka joitakin hänen suosikkejaan tippuikin kisasta liian aikaisin. Yksi niistä oli Ina Forsman.

- Yleisön äänestysvalinnat ovat joskus yllättäneet. Esimerkiksi Ina olisi ollut hyvä paketti: moderni ja musikaalinen. Diandra Flores taas on luonnonlahjakkuus, jolle kaikki on mahdollista, Katri Helena kehuu.

Hän muistuttaa, että tie pitkän linjan artistiksi ei ole helppo.

- Näillä nuorilla laulajilla täytyy olla henkisesti paljon kanttia, sillä tästähän se työ vasta alkaa, Katri Helena muistuttaa.

- Katsotaan, kuinka kisassa käy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    5. 5

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    8. 8

      Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

    9. 9

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    10. 10

      Miss Suomi Shirly Karvinen nauttii helteestä – pikkubikinit piukalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    9. 9

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    10. 10

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    5. 5

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    6. Näytä lisää