Martta

Viihde

Valikko

Saimi Hoyer jättää Huippumalli haussa - ohjelman

Julkaistu:

Nelosella näkyvä Huippumalli haussa -ohjelma saa uusia kasvoja, kun lähes viisi vuotta ohjelmassa mukana ollut Saimi Hoyer jättää paikkansa.
- Totta. Tulevaisuudessa minua ei enää ohjelmassa nähdä. Huippumalli haussa -produktiota on ollut kiva tehdä, ja olen oppinut näiden vuosien aikana paljon. Tekijätiimistäkin tuli minulle kuin toinen perhe, Saimi Hoyer sanoo.

Huippumalli haussa -sarjan lisäksi Saimi on tehnyt myös omaa ohjelmaansa Saimin Enkelit. Kaikkea televisiosta saamaansa kokemusta Saimi arvostaa suuresti, mutta nyt hän haluaa pitää pohdintatauon.

- Otan itselleni aikaa ja mietin, millaisen askeleen otan seuraavaksi. Uskon, että poistumiseni Huippiksesta tekee ohjelmalle hyvää ja se uudistuu sekä saa toisenlaisen henkilön ja sitä kautta tuoreita mielipiteitä, Saimi miettii.

Saimi kertoo olevansa jokaisessa projektissaan aina mukana 120-prosenttisesti. Nyt hän tunsi, ettei enää pysty antamaan ohjelmalle niin paljon.

- Tuntui siltä, että aloin jo toistaa itseäni, hän naurahtaa.

Saimi sanoo, ettei hän huhuista huolimatta ole raskaana eikä hän ole väsynyt työntekoon.

- Ihmisen on hyvä osata itse ymmärtää, milloin tulee hypätä jostain projektista pois. Tauko tekee varmasti hyvää. Mietin nyt rauhassa, mitä seuraavaksi teen, hän sanoo.

Toki Saimilla on monia sopimuksia eri yritysten kanssa, ja niiden parissa hän tietysti jatkaa. Kotona Saimin pitää kiireisenä kaksi eloisaa poikaa, viisivuotias Kaspar ja kolmevuotias Hektor.

- Pojissa riittää tekemistä, Saimi nauraa ja kertoo lähtevänsä pian korvasieniä keräämään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      MTV: Särkylääkkeiden haittoja ei oteta riittävän vakavasti – ”Otetaan lähes joka kipuun ja lähtöön”

    9. 9

      Sharon Stone, 59, on vieläkin tyrmäävä näky – upeavartaloinen näyttelijä julkaisi kuvan bikineissä: ”Jumalatar”

    10. 10

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    8. 8

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    9. 9

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    10. 10

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

    6. Näytä lisää