Soini, Veini

Viihde

Jussi Lampi esitteli uuden tyttöystävänsä – 25 vuoden ikäero!

Julkaistu:

Jussi Lampi esitteli julkisuudessa nuoren Mimosa-rakkaansa.
Näyttelijä Jussi Lampi, 51, halaa hymyillen kaunista tummaa tyttöystäväänsä Mimosa Salmista Ilon palasia -revyyn ensi-illassa Helsingin Hakaniemessä.

Matalalla profiililla seurustelun aloittanut pariskunta ei vielä asu virallisesti yhdessä.

– Seurustelemme nyt toista vuotta, tänä vuonna 26 vuotta täyttävä Mimosa kertoo.

Jussin seurustelu Mimosan kanssa alkoi varsin pian sen jälkeen, kun miehen edellinen suhde laulajana työskentelevään Jippuun päättyi.

Jussilla oli ikäeroa Jipun kanssa 24 vuotta. Mimosaan sitä on vielä vuosi lisää. Ikäero ei kuitenkaan haittaa yhdessäoloa, ja nykyään avoimesti yhdessä liikkuva, mustiin pukeutuva pariskunta onkin hyvin samanoloinen.

Onnellinen yhdessäolo tuo lohtua erityisesti nyt, kun Jussi joutuu luopumaan rakastamastaan rumpujen soittamisesta. Kahdeksan kertaa kipsatut kädet eivät enää kestä kannujen kolistelua. Soittamisen jatkaminen edellyttäisi käsileikkausta, johon Jussi ei halua.

– Tämä on tiukka paikka, koska ehdin soittaa melkein 40 vuotta. Ei vaan ole vaihtoehtoja. Tajusin, etten enää pysy kyydissä. Olen laittanut rumpuni myyntiin. Minulle on kova paikka, etten pysty enää fyysisesti soittamaan, Jussi tunnustaa.

Hän on joutunut luopumaan keikkailusta Timo Rautiaisen bändin rumpalina.

– Onneksi voin halutessani käydä Rautiaisen akustisen kokoonpanon mukana keikoilla laulamassa ja soittamassa tamburiinia. Se nyt sentään vielä pysyy kädessä, Jussi yrittää vitsailla asiasta, joka selvästi sattuu.

Onneksi lievitystä löytyy läheltä.

– Ihan pussailemalla Mimosa on minua lohduttanut, Jussi vilkaisee kauniisti tyttöystäväänsä.

Jussi muuttaa toukokuussa Heinolaan, jossa hän esiintyy kesäteatterissa.

– Myös Mimosa muuttaa sinne kesällä, Jussi ilmoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    2. 2

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    5. 5

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    8. 8

      Cristiano Ronaldon jumalaisen kaunis tyttöystävä aiheutti kohun – raskaus ei pysäyttänyt: Kyykkäsi pakarat piukeina treenivideolla

    9. 9

      Nopeutettu video harvinaisesta luonnonnäytelmästä: Näin Aurinko pimeni täydellisesti

    10. 10

      Jihadismitutkijaa kiinnostaa, radikalisoituiko Turun pääepäilty Suomessa: ”Antaa vastauksia aika lailla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    2. 2

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    5. 5

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    6. Näytä lisää