Leo

Viihde

Valikko

Supersuosittu suomalainen rap-kaksikko vaihtaa nimeä!

Julkaistu:

Toukokuussa toisen albuminsa julkaiseva Jare & VilleGalle levyttää jatkossa eri nimellä.
Viime vuoden huhtikuussa esikoisalbuminsa Mustaa Kultaa julkaissut Jare & VilleGalle julkaisee toisen albuminsa 30. toukokuuta. Uuden albumin myötä yhtyeen nimi vaihtuu JVG:ksi.

Yhtyeen nimi vaihtui fanien aloitteesta. Jare & VilleGallen keikoilla yleisöllä on pitkään ollut tapana mylviä kovaan ääneen lyhyttä kirjainyhdistelmää.

- Vuoden aikana fanit alkoivat kutsua meitä sillä nimellä. JVG on lyhyt ja ytimekäs. Tästä lähtien julkaisemme musiikkimme sillä nimellä, Ville Galle perustelee vaihdosta IS:lle.

Vaihtoa mietittiin jonkin aikaa, mutta nyt se tuntuu Gallen mukaan omimmalta.

Urheilusta arkisiin asioihin

Urheilupainoitteisesta rapistaan tutulla yhtyeellä oli tällä kertaa pidempi aika työstää albumiaan, sillä viime levy syntyi nopeassa tahdissa. Uudella albumilla kuullaan uudenlaista JVG:tä: maanläheisempää soundia ja erilaisia sanoituksia.

- Sävellykset ovat erityyppisiä, ja nyt meillä oli vuosi aikaa keräillä niitä. Tämä levy käsittelee enemmän arkielämää eikä ole niin urheilupainotteista. Sanoituksissa kerromme arkisista asioista, kuten ihmisten puuhista ja omastakin elämästä, Galle kertoo.

Albumilta kuullaan ensimakua huhtikuussa Leijonat2012 -kokoelma-albumilla Karjala takaisin -kappaleella, jossa mukana on myös muusikko Freeman. Gallesta oli mahtavaa saada isompi artisti mukaan biisiin.

- Se oli huikeeta. Ei hän varmaan jokaisen remmiin lähtisi, Galle hehkuttaa yhteistyötä artistin kanssa.

Galle kertoo, että Freemanin kanssa oli helppoa tehdä töitä ja lupailee, että JVG ja Freeman tulevat tekemään keikkoja yhdessä. Toisella albumilla kuullaan myös muita vierailevia tähtiä, joista Galle paljastaa Ruudolfin ja Karri Koiran.

Yhtyeen nimenvaihdosta uutisoi ensimmäisenä Voice.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    4. 4

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    5. 5

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    6. 6

      Sarjakuristaja: Pidän nahasta ja sadomasokistisesta seksistä – ”Tykkään, jos nainen alistaa minua”

    7. 7

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    8. 8

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    9. 9

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    10. 10

      Opettaja kertoo väkivallasta koulussa: ”Oppilas hakkasi toisen päätä seinään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    7. 7

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    10. 10

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    4. 4

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    5. 5

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    6. Näytä lisää