Alpo

Viihde

Valikko

Viihde

Juontaja selvisi kuvauksista hypnoosin avulla

Nelosen Mitä tuli tehtyä -ohjelman juontaja Lorenz Backman kertoo viikonlopun Ilta-Sanomissa, kuinka ohjelman hypnotisti Sami Minkkinen hypnotisoi hänet uupumuksessa auttaakseen.  

-  Näin, että Lore oli rentoutuksen tarpeessa. Annoin hänelle positiivisia suggestioita, jotta hän jaksaisi hyvin viikon loppuun, Sami Minkkinen sanoo Ilta-Sanomille.

Lorenz Backman kertoo olleensa uupunut tiiviin työputken vuoksi. Minkkinen aloitti hoidon tekemällä Backmanille loppurentoutuksen, jotta miehen fyysisiä oireita, kuten vatsan ja pohkeiden kramppailua, saataisiin poistettua.

-  Rentoutus kesti aika pitkään, koska olin niin huonossa kunnossa. Pääni oli tavaraa täynnä, Backman kertoo menneestä kuvausviikosta.

Rentoutuksen jälkeen Minkkinen hypnotisoi Backmanin ja loi tälle positiivista tunnelmaa seuraavalle kuvauspäivälle.

- Valahdin aika syvälle kaleidoskooppiseen maailmaan. Olin tietoinen ympäröivistä tapahtumista ja aluksi järki meinasi ottaa minusta vallan. Sitten annoin vain mennä, Backman kuvailee kokemustaan.

Hypnotisointia seuranneena päivänä Backman tuli kuvauspaikalle, mutta voi huonommin kuin koskaan.

Hän nukahteli sohvalla samalla kun tuottaja kävi läpi kuvausten käsikirjoitusta. Hetken nukuttuaan hän kuitenkin valmistautui kuvauksiin, jotka sujuivatkin loistavasti.

-  Olin kuvauksissa edelleen hypnoosissa. Tauoilla silmäni vuosivat, mikä on hypnoosin aiheuttama reaktio. Hypnoosin avulla sain kuvaukset loppuun. Ilman sitä en olisi selvinnyt, Backman sanoo.

Backmanin hypnotisoinut Minkkinen kuitenkin sanoo, ettei Backman ole ollut enää hypnoosissa, sillä sen voima ei ole voinut kestää yön ylitse.

Kuvausten loputtua Backman jäi parin viikon sairauslomalle ja palaa töihin ensi viikolla.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    2. 2

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    3. 3

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    4. 4

      Kenraali: Venäjä pommitti vahingossa USA:n tukemia joukkoja Syyriassa

    5. 5

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    6. 6

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    7. 7

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    8. 8

      Äitinsä murhasta syytetty poika suuntasi veriteon jälkeen Hernesaareen – lähti ravintolasta ambulanssilla

    9. 9

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    10. 10

      Virpi Sarasvuo paljasti: Tunteet ottivat vallan kesken Niskasen kultahiihdon selostuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    3. 3

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    4. 4

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    5. 5

      Antti Holma avoimena somessa: ”Poistettu syylä olikin syöpä”

    6. 6

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    7. 7

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    8. 8

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    9. 9

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    10. 10

      Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    2. 2

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    3. 3

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    4. 4

      Kenraali: Venäjä pommitti vahingossa USA:n tukemia joukkoja Syyriassa

    5. 5

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    6. Näytä lisää