Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Entinen missi kieltäytyi seksistä ennen avioliittoa

Julkaistu:

Entinen Miss Universum Ali Landry ei halunnut harrastaa seksiä ennen avioliittoaan.
Kovat koettelemukset rakkauselämässä sai kaunottaren pidättäytymään seksistä ennen avioliittoa.

Missikisoissa menestynyt yhdysvaltalainen Ali Landry tapaili Mario Lopezia kuusi vuotta, kunnes pari avioitui vuonna 2004. Avioliitto kuitenkin kaatui jo kahden viikon kuluttua, kun mies jäi kiinni pettämisestä.

Ensimmäisessä liitossa siipeensä saanut Landry asettikin yhden ehdon, kun tapasi eron jälkeen potentiaalisen kumppanin Alejandro Montevernen - seksistä pidättäytymisen, kertoo People.

- Tilanteen vuoksi, jossa aiemmin olin, en halunnut tehdä virheitä tässä suhteessa.

- Pidättäydyimme seksistä ennen kuin avioiduimme, nainen kertoi Wendy Williams -showssa.

Hän kertoo, että ikävä kokemus Lopezin kanssa opetti hänet kuuntelemaan sydäntään.

- Olin kuullut jotakin juuri ennen häitä. Hän (Lopez) vannoi, ettei se pidä paikkaansa, mutta minulla oli vain sellainen tunne sisuksissa.

Nainen muistelee, kuinka mietti kaikkien matkustavan hääkohteeseen, eikä halunnut perunut häitä.

Hänen epäluulonsa yhä nousi häiden jälkeen, jolloin ystävä neuvoi häntä salakuuntelemaan miehensä puheluita.

- Olin aivan, etten voi salakuunnella puheluita, en usko että teen näin, hän kertoo.

Heti häämatkan jälkeen hän saikin selville, kuinka hänen miehensä sai useita puheluita naisilta. Landry lähetti hakemuksen, jolloin avioliitto mitätöitiin. Lopez ei hänen mukaansa ikinä myöntänyt pettämistä.

Pettymyksestä murtunut nainen haki lohtua suruunsa uskonnosta, jonka kautta uusi rakkaus löytyi.

- Tapasin nykyisen mieheni teologian luennolla, kuka olisi arvannut? Hän on ihminen, joka on tarkoitettu minulle.

Pari avioitui vuonna 2006 ja heillä on kaksi lasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    2. 2

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    3. 3

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    6. 6

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Juhannuksen kovin tietovisa

    9. 9

      Tämän vuoksi huijausviestit ovat niin tökeröitä – täysin looginen syy

    10. 10

      Felipe Massa kommentoi Kimi Räikkösen tilannetta – karu ennustus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. 6

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    7. 7

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    8. 8

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    9. 9

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    2. 2

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    3. 3

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    6. Näytä lisää