Oliver, Olivia, Oiva

Viihde

Valikko

Hyväkuntoinen Pekka Laiho: Rooleja saa tarjota

Julkaistu:

Leukemiaan 2009 sairastunut näyttelijä Pekka Laiho, 68, on valmis ottamaan uusia rooleja vastaan.
Krooniseen lymfaattiseen leukemiaan ja autoimmuuniin hemolyyttiseen anemiaan nelisen vuotta sitten sairastunut näyttelijä paljasti kaipaavansa näyttelemään.

– Vointi on loistava. On ollut kaksi ja puoli vuotta. Odotankin, että minua ruvettaisiin käyttämään teatterissa, hän kertoi Arto Nybergin haastattelussa YLEllä sunnuntaina.

Laiho joutui lopettamaan työt sairaalahoidon alkaessa.

Haastattelussa Laiho kertoi myös olevansa ylpeä siitä, että on amatöörinäyttelijä. Mies ei ole käynyt näyttelijäntyön peruskoulutusta, vaan on itseoppinut.

– Näyttelijän peruskoulutus on myytti. Jos on lahjoja, tekee töitä ja oppii siinä samalla, ei sellaista tarvita, hän vakuutti.

Alan opintojen puute ehti haitata näyttelijää silti kymmenen vuotta.

– Minulle päästiin sanomaan, että ihan hyvähän toi oli teatterikouluja käymättömälle. Mulla oli niin huono itsetunto alussa, että se vaivasi mua.

Näyttelijän jatkokoulutuksen hän kävi Jouko Turkan opissa.

– Sain huonoja arvosteluja Joukon aikana, mutta ne avasivat enemmän kuin kaikki hyvät arvostelut siihen mennessä yhteensä.

Pekka Laihon kirjoittama omaelämäkerta Poika ja kapakkasaatana (WSOY) julkaistiin viime viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    2. 2

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan tänään

    5. 5

      Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    8. 8

      Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

    9. 9

      Lämpötila laskee nollan hujakoille ja taivaalta tulee räntää – toista se on Ruotsissa

    10. 10

      Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen taloudenhoitaja sai tarpeekseen – otti lopputilin: vaativa työ rajoitti elämää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    7. 7

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    8. 8

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    2. 2

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan tänään

    5. 5

      Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

    6. Näytä lisää