Kuisma

Viihde

Vicky Rosti: IS on ollut olemassa aina!

Julkaistu:

Laulaja Vicky Rosti osallistuu Ilta-Sanomien 80-vuotisjuhliin, jotka ovat parhaillaan käynnissä Ravintola Bankissa Helsingissä.
– Esitän juhlaväelle yhden kappaleen, joka on Oon voimissain, Rosti kertoi ennen esiintymistään.

Hyvin voimissaan on myös tänään 80 vuotta täyttävä Ilta-Sanomat. Lehti on kuulunut aina Vicky Rostin elämään.

– IS on ollut minulle olemassa aina. Isä osti sen aikanaan meille kotiin päivittäin, hän muistelee.

Laulaja itse ostaa lehden lähinnä viikonloppuisin keikkamatkojen ajanvietteeksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Ostan sen lauantaiaamuna ennen keikkabussiin hyppäämistä. Ristikot ja kysymykset ovat loistavaa ajanvietettä. Urheilusivut annan aina bändin kundeille.

Vicky Rosti tekee parhaillaan levyä, jonka on tarkoitus ilmestyä ensi syksynä.

– Kaikkea kivaa pientä sutinaa on ilmassa. Nyt on hyvä olla, hän kertoi mahdollisista seurustelukuvioista kysyttäessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    2. 2

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    5. 5

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    6. 6

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    7. 7

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    8. 8

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    9. 9

      Patrik Laineelta hauska vastaus kysymykseen oikeasta kemiasta – toimittajat nauroivat kuorossa

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Petrin polkupyörä aiheuttaa erikoisen episodin – Mari-vaimo kieltää menopelin tuomisen kotiinsa: rajua kuittailua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    5. 5

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    6. 6

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    7. 7

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    10. 10

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    2. 2

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    5. 5

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    6. Näytä lisää