Hemmo, Hemminki

Viihde

Valikko

Satuhäät-pariskunta järkyttyi nettihuijarista - sulhanen harkitsee rikosilmoitusta

Maanantaina esitetyn Satuhäät-ohjelman sulhanen Anssi Mäkinen harkitsee rikosilmoituksen tekemistä nettihuijarista.
Euralaiset Anssi, 22, ja Annika Mäkinen, 20, eivät olisi voineet etukäteen uskoa, mitä osallistuminen Ylen TV2:n Satuhäät-ohjelmaan tarkoittaa.

Jakso näytettiin televisiossa maanantaina, ja jo samana iltana Annikaksi esittäytynyt nainen kirjoitteli Vauva-lehden keskustelufoorumilla.

- Luin aamulla netistä, että olisin muka vastaillut ihmisten kysymyksiin. Se ei todellakaan pidä paikkaansa, Annika vakuuttaa.

Annikan aviomies Anssi otti asian vielä vakavammin.

- Harkitsemme vielä, teemmekö asiasta poliisitutkinnan. Minulla itselläni ei olisi ikinä pokkaa esiintyä toisena ihmisenä. Olen niin rehellinen, Anssi sanoo.

Keskustelut poistettiin Annikan pyynnöstä tiistaina.

Mäkisten viime kesänä juhlitut häät olivat erityisen rennot. Rekkamiehenä työskentelevä Anssi oli tavannut Annikansa vain vajaata vuotta ennen häitä.

Anssi päästeli rehvakkaita kommentteja läpi hääjuhlan. Hän esimerkiksi pui kameroiden edessä suolen toimintaansa ja valitteli, ettei hänen sukuelimensä mahdu puvunhousuihin.

- Jos kirkossa pääsee pieru, niin naamioin sen röyhtäisyksi, hän murjaisi ennen kirkkoon astelemista.

Kovista puheista huolimatta Anssista paljastui häissä myös pehmeä puoli. Kun tuore vaimo Annika lauloi sulholleen rakkauslaulun, itki Anssi valtoimenaan.

Pariskunnan häät herättivät välittömästi ihmiset netin keskustelupalstoilla. Kritiikkiä riitti kaksikon kielenkäytöstä, ulkonäöstä ja siitä, kuinka sulhanen oli vahingossa pujottanut sormuksen morsiamen väärään nimettömään. Esimerkiksi Vauva-lehden keskustelufoorumilla tivattiin miksi Annika ei laihduttanut ennen häitä ja saako hän lainkaan seksiä mieheltään. Myös Anssin miehuuden kokoa arvuuteltiin.

Anssi ja Annika eivät kommenteista lannistuneet.

- Minua eivät muiden kirjoittelut kiinnosta. Keskustelkoot ihmiset mitä haluavat, jos kerran ovat itse niin täydellisiä, Anssi kuittaa.

- Ohjelmaan osallistuminen ei kaduta lainkaan. Vietimme juhlat omina itsenämme, ja olemme lopputulokseen tyytyväisiä, hän jatkaa.

Annika otti asian myös kevyesti.

- Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, Annika näkee.

Pariskunnan tuttavat ja sukulaiset pitivät häistä ja ovat olleet siitä kuvattuun jaksoon todella tyytyväisiä. Jaksoa oli ehditty katsoa porukalla jo monta kertaa ennen sen televisioesitystä.

- Eräs tuntematon ihminen laittoi minulle Facebookissa viestin, jossa hän toivoi voivansa itse viettää yhtä rennot häät. Se tuntui mukavalta, Annika sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Itäväylällä kahden auton peräänajo – kolme sairaalaan

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    7. 7

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    10. 10

      Arkisesta pyöräilystä tuli yhtäkkiä Mialle, 36, ylivoimaisen raskasta – syöpädiagnoosi yllätti lääkäritkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    6. Näytä lisää