Reija

Viihde

Radiojuontaja Esko Eerikäinen uudesta työstään: Ihmisillä oli odotuksia

Julkaistu:

Esko Eerikäinen on aloittanut Radio SuomiPOP:in uutena aamujuontajana yhdessä Janne Katajan kanssa. Hän on saanut uudesta aluevaltauksestaan pelkästään positiivista palautetta.
- Iloisin palaute on tullut kollegoilta, mutta myös kuuntelijat ovat tykänneet, Eerikäinen kertoo iloisena.

Hän kertoo uuteen työhönsä tottumisen vievän oman aikansa, mutta Katajan kanssa työskenteleminen on helppoa.

- Meillä on todella hyvä työporukka. Neljän tunnin lähetyksen jälkeen takki on kuitenkin aika usein tyhjä.

SuomiPOP:in aamuissa kuultiin aiemmin supersuosittua Aamulypsy-ohjelmaa, jonka vetäjänä toimi Jaajo Linnonmaa. Kuuntelijoiden harmiksi ohjelma lopetettiin 23.12. ja tilalle astuivat uudet tulokkaat.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Oliko paineita?

- Tietysti ihmisillä oli tiettyjä odotuksia, mutta tämä on täysin uusi ohjelma. Meilä on selkeä suunnitelma siitä, mitä haluamme tehdä, Eerikäinen selittää.

Eerikäinen kertoo vain heittäytyneensä uuteen haasteeseen täysillä ja olevansa täysin omaitsensä.

- Olen saanut jo nyt paljon enemmän kuin odotin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    2. 2

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    5. 5

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    6. 6

      Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

    7. 7

      Tv-katsojat järkyttyivät: Viehkeä kirjailija kertoi ruudussa ainutlaatuisen rakkaustarinansa – käytti ovelia keinoja

    8. 8

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    9. 9

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    10. 10

      Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    5. 5

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    2. 2

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    5. 5

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    6. Näytä lisää