Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Näin paljon julkkikset saavat ilmaista tavaraa

Vaikka maailmanluokan tähdillä olisi varaa ostaa itselleen mitä vain, ei heidän turhan usein tarvitse kaivaa kuvettaan tavaroiden vaihtaessa omistajaa.

New York Magazine valottaa tulevassa erikoisnumerossaan julkkisten saamien ilmaisten lahjojen määrää.

Punaisella matolla tepasteleva tähti saa vuoden aikana palveluja, tavaroita ja vaatteita keskimäärin 100000 dollarin edestä, usein myös pyytämättä. 

Eniten ilmaista tavaraa kertyy vaatehuoneisiin. Innokkaimpia lahjoittajia ovat Calvin Klein, Burberry ja Varvatos. Muotitalo Louis Vuitton tekee joukossa poikkeuksen, se kun ei New York Magazinen mukaan anna tähdille edes alennusta.

Vaatteiden lisäksi tähdet saavat viihde-elektroniikkaa, kuten läppäreitä. Vaikka julkkiksilla olisi varaa ostaa uusi auto joka kaudelle, muistavat sellaiset merkit kuten Audi ja General Motors heitä usein pitkillä vuokrasopimuksilla.

Kun tähti saa lapsen, pääsee hän vaippayhtiöiden ja vaunuvalmistajien postituslistalle. Lahjojen tulo ei lopu lapsen kasvaessa. Syntymäpäiväjuhlilla on usein sponsorit, jotka pitävät huolen lahjojen runsaudesta. 

Julkkikset pääsevät jopa lomailemaan ilmaiseksi. Bahamasaarilta löytyy parikin lomakohdetta, jotka ovat valmiita kuittaamaan tähden ja hänen seurueensa laskut. Näyttelijät Johnny Depp ja Jake Gyllenhaal saivat Golden Globeissa esiintymisistään palkkioiksi menopaluuliput Fidzille sekä majoituksen viiden tähden lomakohteessa. Paketin kokonaissummaksi tuli 15000 dollaria.  

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    2. 2

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    3. 3

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    4. 4

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    5. 5

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    6. 6

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    7. 7

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    8. 8

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    9. 9

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    10. 10

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    2. 2

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    3. 3

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    4. 4

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    5. 5

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    6. Näytä lisää