Vappu

Viihde

Valikko

Vailla selitystä: "Minä huusin ja kummitus huusi!"

IS:n Vailla selitystä -sarjassa kerrottiin viimeksi hirttäytyneestä upseerista, joka vaeltaa vanhassa rakennuksessa Helsingin Kruununhaassa.
Jylhässä 1800-luvun kivilinnassa Vironkatu 1:ssä on kummasteltu jo vuosikymmenten ajan askelia, joita kukaan ei astu ja öisiä keskusteluja, joita kukaan ei käy.
 
Rakennuksen ikivanhassa veräjähississä on nähty öisin Venäjän armeijan univormuun sonnustautunut upseeri – pää kainalossaan! Hän on tarinan mukaan Aleksi, joka reilut 100 vuotta sitten, kertojasta riippuen, joko yllätti vaimonsa vieraan miehen sängystä Vironkadun talossa tai seurasi sinne rakastettuaan, joka olikin todellisuudessa toisen miehen vaimo.

Puheopin lehtorina Helsingin yliopiston rakennuksessa työskennellyt Kati Parviainen järkyttyi syvästi 1970-luvulla eräänä pimeänä yönä.

- Istuin kirjastohuoneessa ja tein töitä aamuyöhön saakka, kuten tapana tuolloin oli, Parviainen muistelee.

Hän lähti kävelemään toiseen huoneeseen ja näki kauhukseen hahmon pimeällä käytävällä. Hahmon silmistä kajasti valoa.

- Jähmetyin ja kiljaisin lujaa. Pelästyin niin hirveästi, mutta niin pelästyi kummituskin. Ja kyllä sekin huusi.

Parviainen ei ollut säikäyttänyt huudollaan Aleksia, vaan talon vanhan vahtimestarin, jonka silmälaseista heijastui käytävän valoa.

Katso videolta, millaisia havaintoja Parviaisella oli oikean Aleksin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    2. 2

      Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

    3. 3

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    4. 4

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    5. 5

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    6. 6

      Matti taisteli kaksi vuotta hermokipujen kanssa – lääkärit eivät tienneet syytä vaivaan

    7. 7

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    8. 8

      ”Surkein vappusää miesmuistiin” – 60 vuotta sitten ylioppilaiden kulkue johdettiin suksilla

    9. 9

      Matti Nykänen muistelee kuuluisaa saunapaloa – palomiehet saapuivat, mäkikotka tuhannen päissään: ”Se oli niin sekavaa aikaa, että näkemiin”

    10. 10

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    7. 7

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    8. 8

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    9. 9

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    10. 10

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    2. 2

      Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

    3. 3

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    4. 4

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    5. 5

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    6. Näytä lisää