Tuukka, Touko

Viihde

Valikko

Tapio Koivukari selvitti valaanpyytäjien verilöylyn

Julkaistu:

Islannin rannikolla kävi aikoinaan baskeja valaanpyynnissä. Kerran osa heistä haaksirikkoutui ja islantilaiset listivät haaksirikkoutuneet esivallan käskystä.
Näin kiteyttää Tapio Koivukari romaaninsa Ariasman juonenkulun.

Koivukari kuuli tragediasta, kun hän asui Islannissa noin 20 vuotta sitten muutaman vuoden. Siellä 1600-luvulla tapahtunut verilöyly on yhä jonkinasteinen tabu.

– Se oli kummallista, joten aloin tutkia asiaa.

Ennen kuin kertomus äityi romaaniksi asti, Koivukari kirjoitti monta muuta kirjaa, mutta nyt valaanpyytäjien kohtalo on ansaitusti päätynyt kansien väliin.

– Halusin muodostaa kokonaiskuvan siitä, kuinka niin pääsi käymään. Siksi henkilöitä on kirjassa paljon. Osa heistä, kuten Martin de Villafranca, on todellisia historian henkilöitä, joista olen tehnyt oman tulkintani niiden tiedonmurusten varassa, mitä heistä on vielä ollut jäljellä.

Tapansa mukaan Koivukari kuvaa hahmojaan näiden päivittäisten toimien kautta. Heitä ei sen kummemmin psykologisoida.

– Tekemisten ja sanomisten kautta lukijalle syntyy kuva henkilön persoonallisuudesta. Se on islantilaisesta kertomaperinteestä kirjoittamiseeni tullut tapa.

Yhteensattumien summa

Romaanin voi lukea historiallisena seikkailuna, mutta laajemmin se kertoo kulttuurien törmäämisestä, erilaisten ihmisten inhimillisistä pyrkimyksistä ja siitä, mitä niistä saattaa seurata.

– Joku on hiukan ylimielinen, toinen valehtelee ylimmilleen, joku vallanpitäjä pelaa omaan pussiinsa. Kun ne yhdistyvät, pahin tapahtuu. Voi sanoa, että 31 ihmisen kuolema oli onnettomien yhteensattumien summa.

Islanti oli 1600-luvulla jyrkkä sääty-yhteiskunta, jossa jokaisella oli oma paikkansa.

– Sitten sinne yhtäkkiä ilmestyy 80 äijää ulkopuolelta. Se koettiin uhaksi, vaikka toisaalta saarella oli pulaa ruuasta ja baskit hallitsivat valaanpyynnin. He olisivat voineet porukalla kalastaa, jos asiat olisivat menneet toisin.

Aluksi yhteistyö valaanpyytäjien ja islantilaisten välillä lähtikin hyvin käyntiin, mutta pikkuhiljaa nokkiminen alkoi.

– Romaanin sanoma on se, että olemme sisäisten voimiemme vankeja, emmekä aina näe rakentavia ratkaisuja.

Ylemmyydentuntoa oli puolin ja toisin. Baskit olivat suhteellisen vauraita kun tulivat Islantiin, jossa kansa asui turvemajoissa ja söi kuivattua turskaa. Toisaalta – kuten Koivukari muistuttaa – islantilaiset olivat jo 1600-luvulla luku- ja kirjoitustaitoisia, mikä oli harvinainen poikkeus Euroopassa.

Jon Oppinut kirjasi tarinan

Koivukarin pääasiallinen lähde on ollut Jon Oppineen arviolta 1615–16 kirjoittama Tosi kertomus espanjalaisten miesten haaksirikoista ja surmasta.

Mutta hän luki paljon muutakin, esimerkiksi valaanpyynnin historiaa, kävi tapahtumapaikoilla niin Islannissa kuin baskienkin mailla ja opetteli auttavasti myös baskikieltä.

– Kävin lukemassa verilöylyn tapahtumapaikoilla Isä meidän -rukouksen ja Ave Marian baskiksi. Meinasin itsekin päästä hengestäni, kun vuorovesi nousi siellä asioita mietiskellessäni.

Romaanista löytyy myös viitteitä kirjailijan esikuvista: Volter Kilvestä, Herman Melvillestä, Halldor Laxnessista.

– Luin Moby Dickin ensimmäisen kerran kymmenenvuotiaana ja päätin jo silloin, että jonain päivänä vielä kirjoitan suuren romaanin valaanpyynnistä.

Ariasman ilmestyy Islannissa 2012 syksyllä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    5. 5

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    6. 6

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    7. 7

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    5. 5

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    6. Näytä lisää