Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

TV2: Seija Alatalo vastusti poikansa ADHD-lääkitystä

Seija Alatalo kertoo sunnuntaina Inhimillisessä tekijässä hänen ja miehensä Mikko Alatalon pojan kamppailusta ADHD:ta vastaan.
Pojan tarkkaavaisuushäiriö ilmeni jo tarhaiässä, kun hän ei pysynyt paikoillaan, piti jatkuvasti ääntä ja rummutti jalkojaan ja käsiään tiuhaan.

- Kun hän meni tarhaan, sieltä alkoi tulla vinkkejä, ettei kaikki ollut ok. Tavarat putoilivat, hän ei pysynyt tuolilla ja hänellä oli jatkuvaa rummuttelua ja ääntelyä, Seija Alatalo kertoo Inhimillinen tekijä -ohjelmassa.

- Kavereiden kanssa tuli myös tuuppimista ja poika oli siitä jälkikäteen kauhean pahoillaan.

Lopulta poikaa tutkittiin esikoulussa ja hän kävi psykologisissa ja neurologisissa testeissä. Diagnoosi tuli nopeasti.

- Tieto oli helpotus. Sitten ymmärsi, mistä kaikki johtuu ja pystyi hakemaan apua, Seija sanoo.

Ennen avun saamista Seija oli kokenut riittämättömyyttä äitinä, ja se johti myös omaan turhautumiseen. Seija kertoo, miten hänen tuli korotettua useasti ääntä omalle lapselle.

- Kun olin sanonut asiat miljoona kertaa, eivätkä ne menneet perille, niin se kärjistyi huutamiseen: että voitko nyt olla hiljaa.

Vaikka Seija halusi auttaa lastaan, hän ei pitänyt lääkitystä ensimmäisenä vaihtoehtona, koska pelkäsi sen olevan jonkinasteista huumetta.

- Olin jotenkin Eeron lääkitystä vastaan, en ollut varma siitä. Oli jotenkin nihkeä olo sen suhteen. Mieheni sanoi lopulta, että etkö voisi tulla tässä asiassa vastaan.

Muutaman päivän päästä lääkityksen aloittamisen jälkeen koulusta soitettiin Seijalle, joka pelkäsi pahinta.

- Mutta sitten opettaja sanoi, että sinä et tiedä, millainen poika teillä täällä on. Hän istuu paikoillaan, kuuntelee ja osallistuu. Se oli lämmin puhelu.

Inhimillinen tekijä TV2:lla 23.10. kello 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    5. 5

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    6. 6

      Tältä Kim Kardashianin näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    7. 7

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    10. 10

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    5. 5

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    6. Näytä lisää