Irma, Irmeli

Viihde

Valikko

Suomessa suosittujen elokuvien ohjaaja katosi

Beck- ja Wallander- elokuvia ohjannut Daniel Lind Lagerlöf, 42, katosi jäljettömiin torstaina. Etsinnöissä poliisi löysi toisen ruumiin osia.
Ohjaaja katosi torstai-iltana Lounais-Ruotsissa Tanumshedessä. Mies oli alueella kuvaamassa Camilla Läckbergin jännitysromaanin perustuvaa elokuvaa.

Lagerlöfin kollega näki miehen viimeisen kerran korkeilla kallioilla. Paikallisen asukkaan mukaan näkymä kallioilta on upea, mutta vaarallinen.

- Moni on joutunut vaaraan liukastuttuaan. Aallot ovat upeita, mutta kailliot ovat liukkaita ja vesi virtaa voimakkaasti, paikallinen asukas kertoi Aftonbladetille.

Järkyttävä löytö merestä

Poliisit ovat etsineet ohjaajaa jo useiden päivien ajan. Intensiiviset etsinnät saivat lauantaina uuden käänteen, kun katoamispaikan lähistöltä löytyi ihmisruumiin osia.

Rantakivikon väleistä löytyneet osat ovat olleet meressä jo pitkään. Poliisi ei usko osien kuuluvan Lagerlöfille.

- Olemme melko varmoja, ettei ruumis ole Lagerlöfin. Yritämme yhdistää ruumista nyt muihin alueella kadonneisiin henkilöihin, poliisi kertoi Aftonbladetille.

Poliisi on skeptinen Lagerlöfin löytämisestä. Miehen pelätään huuhtoutuneen mereen.

- Emme usko löytävämme mitään, tutkija Thomas Dellenhed kommentoi ohjaajan katoamista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    5. 5

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    6. 6

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    7. 7

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    8. 8

      Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

    9. 9

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    10. 10

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    5. 5

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    6. Näytä lisää