Akseli

Viihde

Valikko

Vailla selitystä: Lukijat kertovat: Kummitus kodissani

Vailla selitystä -sarjan innoittamana IS:n lukijat kertovat, millaisiin henkiolentoihin ovat törmänneet tahtomattaan kotonaan.
IS TV:n Vailla selitystä -sarjassa on käsitelty jo Aleksanterin teatterin ja Sinisen huvilan kummitukset.

Lukijat kertovat, millaisiin omituisuuksiin ovat kotonaan törmänneet.

Karvat pystyssä

Kalevin mukaan hänen lapsuudenkotiaan asuttivat monet henget.

- Kerran kun olin yksin kotona, heräsin siihen kun kuulin kuinka ihmisiä tuli taloon. Kuulin kun ovet kävi, alakerran keittiön astiat kolisivat sekä kuulin puhetta. Menin hiiren hiljaa rappusia alas kuullen, kuinka äänet vahvistuivat vahvistumistaan kunnes ne yhtäkkiä loppuivat kuin seinään. Karvat nousivat pystyyn, säikähdin todella ja menin takasin ylös..

Eikä Kalevi jäänyt perheessään ainoaksi kummituksen kohtaajaksi.

- Toki olemme yrittäneet niitä selittää loogisilla tavoilla, mutta on jo liian monta outoa tapahtumaa joista erikoisin oli se kun näin yhden niistä (tai näin ainakin luulen). Se oli vihreä hahmo, joka hävisi jonkin ajan kuluttua. Olen kerran myös nähnyt (ystäväni luona, joka oli kärsinyt tästä kyseisestä räyhääjästä) kun eteeni istuutui räyhähenki/poltergeist. Nahkasohva valahti alas tämän hengen "painosta" ja samaan aikaan näin edessäni jonkinlaisen erikoisen hahmon. En ole koskaan pelännyt niin paljoa!! Meinasi suorastaan mennä järki, mutta hyppäsin sänkyyn ja rukoilin niin kauan peiton alla kunnes nukahdin.

- Tämän kokemuksen jälkeen en ole enää naureskellut henkijutuille. Skeptinen olin ennen, mutta nykyään huomattavasti avomielisempi paranormaaleja ilmiöitä kohtaan, kerran kun on sattunut omalle kohdalle niin monesti.

Mikset tullut hautajaisiini?

Pian äiti kertoi tyttärelleen nähneensä nuorena tyttönä aaveen.

- Kummitus oli hänen vaarinsa jolle vietettiin hautajaisia. Äitini ei ollut mennyt hautajaisiin vaan meni kylätansseihin mieluummin. Silloin kuljettiin hevoskyydillä.

- Kummitus oli ilmestynyrt sängyn vierelle keskellä kirkasta päivää. Hän oli heiluttanut suurta kirvestä äitini kasvojen edessä ja lausunut mikset sinä plikka tullut mun hautajaisiin. Sen jälkeen oli kadonnut mutta ovet olivat aukiulos asti.

Kun äiti kuoli, Pia sanoo nähneensä hänet eteisessään.

Outo lahja

Lennulepakon parvekkeelle ilmestyi jouluyönä kummallinen lahja.

- Appiukko kävi tuomassa parvekkeellemme elävän, vihreän palmunoksan tasan vuosi kuolemansa jälkeen. Elikä ilmoitti, että kaikki on nyt hyvin hänellä. Tuolloin oli pakkasta ja lumisadetta.

Appiukon kohtalokas sänky

Appiukkoon liittyy nimimerkki Tsaudi64:n tarina. Hänen silloiset appivanhempansa ostivat Lapista autiotilan.

- Asuttuaan jo muutaman päivän paikkaa, naapuri tuli kertomaan talon aiemman isännän kuolleen siihen sänkyyn, jonka appiukkoni oli raahannut ulkovarastorakennuksesta huoneeseensa aikoen ottaa sängyn sinä päivänä käyttöönsä. Naapuri varoitti myös, että tarinoiden mukaan, kyseisessä sängyssä näkee oman kuolemansa.

Tsaudi64:n kertoo naapurin kertovan edelliseen asukkaan olleen tunnettu jonkinlaisena henkiparantajana, joskin erittäin ilkeänä ja pahansisuisena ihmisenä.

Appiukko ei välittänyt varoituksista ja otti sängyn käyttöön.

- Keskellä yötä hän oli mennyt anopin huoneeseen silminnähden kauhuissaan, yltä päältä hiessä ja pelosta järkyttyneenä täristen. Anopin kysyessä mistä oli kyse, appiukko oli vain itkenyt kykenemättä puhumaan.

Kykenemättä nukkumaan, ja ilmiselvästi jotain kauheaa koettuaan, appiukko pisti kyseisen sängyn palasiksi vielä samaisena aamuyönä ja vei sen navetan taakse, jossa hän pilkkoi sen.

- Päiviä myöhemmin appiukko oli alkanut puhumaan kuolemastaan. Hän kertoi päiviensä olevan lasketun ja vähissä. Meitä tämä kummastutti, koska mitään ulkonaista tai tiedossa olevaa tautia tai sairautta hänessä ei ollut. Jostain kummallisesta syystä, hän alkoi laittamaan asioitaan sellaiseen kuntoon, että ne olisivat helposti hallittavissa jos häntä ei olisi.

Mitä kävikään?

- Muutama viikko tuon yön jälkeen, appiukkoni sai yllättäen sairauskohtauksen ja kuoli. Ex-anoppini eli loppuelämänsä siinä käsityksessä, että ex-appiukkoni oli tuossa sängyssä nukkuessaan nähnyt edessä olevan kuolemansa hetken, ja tiesi mitä odottaa ja mihin valmistautua.

Kummituskapteeni

Arja V. sanoo asuneensa osoitteessaan jo vuosia. Eräs syksyinen yö jäi Arjan mieleen vahvasti.

- Näin unessa henkilön joka vaikutti olevan suuressa hädässä. Hän sanoi minulle venäläisen sukunimen, esiintyi selkeästi ja pyysi muistaakseni vielä vettä. Kirjoitin nimen aamulla muistiin, sillä olin kovin hämmentynyt unesta. Kului aikaa ja menin kesällä erääseen Helsingin lähisaareen, jossa oli aikuisia akateemisia ammattilaisia. He toimivat oppaina jne.

- Aloin huvikseni puhua kummituksista ja mainitsin unessa kuulemani, minulle täysin vieraan sukunimen. Opas kertoi, että sama todella tunnettu mies, kapteeni, oli murhattu kyseisellä saarella. Ystävä oli aiheuttanut hänen kuolemansa. Pidän itseäni kovin etuoikeutettuna unen nähtyäni sillä käsitykseni Suomen historiasta ja historiasta yleensä laajeni. Kiitos, kummituskapteeni, Arja kiittelee.

Kuusiosaisessa Vailla selitystä -sarjassa kerrotaan yliluonnollisia tarinoita, joille ei ole löytynyt selitystä. Sarjan kuudes jakso on vielä kuvaamatta, joten toivoisimme lukijoiden apua sen teossa! Tiedätkö paikan, jossa kummittelee? Laita viestiä siitä osoitteeseen pauliina.leinonen@iltasanomat.fi. Vailla selitystä -tekijät valitsevat sarjan viimeisen kohteen kenties juuri sinun avullasi!

  • Vailla selitystä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    6. 6

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    9. 9

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    10. 10

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    6. Näytä lisää