Mervi

Viihde

Marcus Grönholmin mallitytär Johanna säteilee Milanon muotiviikoilla

Julkaistu:

Johanna Grönholm menestyy maailmalla.
Rallin maailmanmestarin Marcus Grönholmin kaunis, 177-senttinen,
Johanna-tytär päätti jo ennen kuin painoi viime keväänä valkolakin päähänsä, että pitää opiskelusta välivuoden.

Hän kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa pitävänsä vuoden vapaata.

- Kielet kiinnostavat, ja ryhdyn varmasti opiskelemaan jonakin päivänä, mutta vuoden päivät aion tehdä, mitä mieleni tekee, Johanna sanoi.

Hyvät arvosanat kirjoittanut Johanna lähtikin melkein heti ylioppilaslakin saatuaan maailmalle. Johanna on jo muutaman vuoden hankkinut taskurahansa Suomessa ja kesäisin Milanossa mallintöillä sekä työskentelemällä vanhempiensa Marcus ja
Teresa Grönholmin Inkoon Strand-kauppakeskuksessa.

Viime ajat Johanna Grönholm on viettänyt Italiassa, ja hänestä on tullut haluttu malli. Paparazzin listoilla työskentelevä Johanna on ehtinyt tehdä Milanossa jo muun muassa Emporio Armanin sekä Mochino Cheap & Chic - ja Roccobarocco-muotitalojen näytökset.

Sunnuntaina hän ihastutti yleisöä
Giorgio Armanin näytöksessä. Johanna on viestittänyt Paparazzin mallitoimiston omistavalle
Laila Snellmanille olevansa innoissaan siitä, että on saanut paljon töitä.

- Johannalla
menee nyt oikeasti erittäin hyvin. Hän on sanonut haluavansa tehdä täysillä mallintöitä. Tällä viikolla hän lähtee Pariisiin tekemään näytöksiä ja vielä tämän syksyn aikana New Yorkiin, jossa mallitoimistot ovat hänestä kiinnostuneita, Laila Snellman kertoi IS:lle.

Marcus Grönholm on sanonut IS:n haastattelussa, että Johanna on aina ymmärtänyt koulunkäynnin tärkeyden ja sanonut vanhemmilleen käyvänsä koulun kunnialla loppuun ja vasta sen jälkeen keskittyvänsä ainakin jonkin aikaa mallintöihin.

- Johanna
on järkevä tyttö, kyllä hän maailmalla pärjää, Marcus Grönholm on sanonut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    5. 5

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    6. 6

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    7. 7

      Aftonbladet: Poliisi tutkii Tukholman keskustaan kohdistuvaa terroriuhkaa

    8. 8

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    9. 9

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    6. 6

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    9. 9

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    5. 5

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    6. Näytä lisää