Aija, Aava

Viihde

Valikko

Suri stailaa äitinsä, Katie Holmesin

Vuosien varrella Katie Holmesin, 32, tyyliin on tullut varmuutta ja esiintymiseen eleganssia. Kynsissä saattaa silti olla sinisiä tahroja Suri-tyttären kanssa vietetyn askarteluhetken jäljiltä. Kotona, poissa parrasvaloista Katie muovaa savea, tekee kukka-asetelmia ja viettää aikaa sukulaistensa parissa.
5-vuotias Suri ei ole mikään tusinatenava. Päättäväinen pikkuneiti on jo moneen kertaan kivunnut maailman tyylikkäimpien lasten listalle.

- En minä Suria pue, hän pukee itse itsensä! pikkuisen stylistiksi epäilty Katie paljasti amerikkalaisen In Style -lehden haastattelussa elokuussa.

- Ostan tietenkin hänen vaatteensa, mutta tyttö päättää itse asukokonaisuuksistaan.

Pienestä tyyliniekasta on välillä apua äidilleenkin.

- Jos Suri pitää jostain asustani, tiedän sen toimivan, Katie kiitteli.

- Ja välillä Suri sitten päättää, mitä hän ei missään nimessä halua laittaa ylleen. Jo moneen otteeseen on kauhisteltu pikkuprinsessan vähäistä vaatetusta hyisillä keleillä.

- Olimme taas taannoin Surin kanssa kävelyllä ja meille tuli riitaa, koska hän ei halunnut pukea takkia ylleen, vaikka oli kylmä. Katie huokasi In Style -lehdelle.

- Filosofiani on, että selvä, ei sitten, koska korttelin päästä pyydät minulta kuitenkin sitä takkia.

Monille pienten lasten vanhemmille tutut tilanteet tapaavat vain tässä perheessä päätyä ympäri maailmaa leviäviin paparazzi-kuviin.

- Nolottavathan ne kuvat, mutta sanoin tytölle, että syyttäkööt taas minua, Suri. Laitat sitten takin päällesi, kun sinun tulee kylmä, Katie kertoi.

Viime vuosina Katie on julkisuudessa profiloitunut lähinnä Tom Cruisen puolisoksi ja Surin äidiksi. Kaikessa hiljaisuudessa hän on kuitenkin palannut myös töihin.

Ensi perjantaina alkaa TV1:ssä 8-osainen tv-sarja Kennedyt, jossa kauniisti aikuistunut Katie näyttelee ikoniksi muodostunutta Jackie Kennedyä. Presidentti John F. Kennedyä esittää sarjassa Greg Kinnear.

Lue lisää Kennedyt-sarjasta keskiviikkona ilmestyvästä Tv-lehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    6. 6

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    9. 9

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    10. 10

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    6. Näytä lisää