Usko

Viihde

Valikko

Klamydian laulaja: "Olimme aamusta iltaan kännissä"

Klamydian laulaja Vesku Jokinen myöntää, että 1990-luvulla keikkaelämä oli hurjaa ja kosteaa. Perhe-elämä on sittemmin rauhoittanut Jokisen.
Klamydia-yhtyeen nokkamies Vesku Jokinen, 41, viettää keikkamuusikon arjen ohella rauhallista perhe-elämää kotikaupungissaan Vaasassa. Irokeesipäinen rokkari on luotsannut Klamydiaa vuodesta 1988, jolloin julkaistiin bändin ensimmäinen levy.

Klamydia on reilussa parissakymmenessä vuodessa vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen suosituimpana rockyhtyeenä, jonka levyjä on myyty jo yli 600 000 kappaletta. Yhtye julkaisi eilen uuden Loputon luokkaretki –studioalbumin, joka sisältää runsaasti uutta ja hieman myös vanhempaa materiaalia.

Vesku on tyytyväinen uuteen levyyn sekä noin sadan keikan vuositahtiin.

- Olen kiitollinen, että voin elättää itseni musiikilla, hän toteaa.

Viinanhuuruista keikkaelämää

Klamydian keikkaelämä on Veskun mukaan rauhoittunut melkoisesti 90-luvun puolivälistä, jolloin bändillä oli useamman vuoden raju ryyppyputki. Tuolloin suosiossa tapahtui notkahdus ja bändi lääkitsi turhautumistaan alkoholilla. Eräillä kesäfestivaaleilla bändi oli niin päissään, että soitti samoja biisejä kahteen kertaan.

- Jossain viinanhuuruisten vuosien keskellä tuli herätys, ettei meno voi jatkua näin loputtomiin, Vesku hymähtää.

Bändi päätti skarpata jo ihan itsensä ja läheistensä takia, mutta myös siksi, että yleisö ansaitsee heidän mielestään selvin päin soitettua musiikkia.

- Nykyisin ryyppäämme vasta keikan jälkeen, Vesku laukoo.

Isäksi nelikymppisenä

Samoihin aikoihin Veskun elämässä tapahtui isoja käänteitä. Hän erosi pitkäaikaisesta parisuhteestaan ja kohtasi uudelleen nuoruudenihastuksensa Sadun. Tämä asui tuolloin New Yorkissa, mutta hyvin nopeasti oli selvää, että pariskunta löisi hynttyyt yhteen.

Satu muutti takaisin kotikaupunkiinsa Vaasaan, ja kihlapari sai Samu-pojan, joka on nyt reilu kolmevuotias.

- Nyt haluan olla kotona ja puuhata poikani kanssa kaikkea mahdollista. Hän on vain hetken pieni, viikonloppuisin keikkaileva Vesku herkistelee.

Musikaalinen Samu on jo ollut isänsä mukana festareilla ja ilmoittanut, että hänestä tulee isona laulaja. Isä ei kuitenkaan toivo tälle muusikon ammattia.

- Se niin pitkä ja kivinen tie, ja koko ala on todella suhdanneherkkä. Olen itse sen kantapään kautta kokenut.

Toisaalta hän ei aio seistä poikansa unelmien tiellä, vaan tukea tätä kaikessa.

- Musiikki on hyvä paineilmaventtiilli ja toimii myös harrastuksena. Luin jostain, että rockmuusikon ammatti luokitellaan maailman vaarallisimpiin. Kunhan Samu ei ala käyttää kovia huumeita, niin olen tyytyväinen, mies naureskelee.

- Olen kokenut ojanpohjia ja suuria nousuja Klamydian pitkällä uralla, laulaja Vesku Jokinen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

    4. 4

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    5. 5

      Itsensäpaljastaja järkytti nuoren naisen Helsingin Herttoniemessä – ”Oli touhut pahasti kesken”

    6. 6

      Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

    7. 7

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    8. 8

      Onko tämä enää edes totta? Ennuste lupaa lumisadetta Lounais-Suomeen ja Pohjanmaalle

    9. 9

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    10. 10

      Suomalaispelaaja huijasi valmentajaa – yksi ovela soitto paljasti totuuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    10. 10

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

    4. 4

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    5. 5

      Itsensäpaljastaja järkytti nuoren naisen Helsingin Herttoniemessä – ”Oli touhut pahasti kesken”

    6. Näytä lisää