Jaakko, Jimi

Viihde

Valikko

Marc Anthony avautuu pettämiskohusta

Julkaistu:

Anthonyn on huhuttu pettäneen entistä vaimoaan Jennifer Lopezia seitsemän vuoden avioliiton aikana.
Viimeisimpien huhujen mukaan Marc Anthonilla olisi ollut suhde näyttelijä Will Smithin vaimon Jada Pinkett Smithin kanssa. Anthonylla on kuitenkin vahva mielipide hänestä liikkuvista juoruista.

- Kun jotain tällaista tapahtuu, se on naurettavaa. Olemme olleet pitkään ystäviä, minä, Jada, Jennifer ja Will, hän kertoo Nightlinelle ja kiisti samalla, että ero olisi johtunut millään lailla pettämisestä.

- Missään nimessä ei, hän toteaa, ja jatkaa:

- Se oli lentoemäntä, se oli lentäjä. Olen kuullut, että se oli tyyppi, joka istui vieressäni vieroitusklinikalla Houstonissa. Olen kuullut sen kaiken, hän avautuu.

Anthony kuitenkin kertoo ymmärtävänsä, että ihmiset haluaisivat löytää syyn hänen ja Jennifer Lopezin shokkierolle.

- Ihmiset haluavat perustella sitä, koska se oli melkoinen shokki. He ajattelevat, että siinä täytyy olla jotain.

Epäilyt pettämisestä vahvistuivat, kun J-Lo taannoin paljasti Vanity Fairissa, että Anthony ei ollut kohdellut häntä oikein avioliiton aikana.

Will ja Jada Pinkett Smith ovat kieltäneet jyrkästi heidän ympärillään velloneet erohuhut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

    2. 2

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    3. 3

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    4. 4

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Tältä näyttää Itämerellä liikkunut Venäjän ydinsukellusvenejätti ilmasta kuvatulla videolla

    7. 7

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    8. 8

      Joensuussa etsitään 9-vuotiasta poikaa – kateissa eilisillasta lähtien

    9. 9

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    10. 10

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    11. Näytä lisää

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

    2. 2

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    3. 3

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    4. 4

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. Näytä lisää