Martta

Viihde

Valikko

Mamba-Tero Iskelmä-radiossa: Ero, terveysongelmia, rahavaikeuksia ja kuolemaa

Julkaistu:

Mamba-yhtyeen keulahahmon, laulaja  Tero Vaaran viime vuodet ovat edenneet kriisistä kriisiin.

Tero Vaara kertoi dramaattisista viime vuosistaan Iskelmä-radion haastattelussa.

Katastrofaalisten tapahtumien ketju alkoi Vaaran mukaan syksyllä 2008, kun hänen terveytensä petti.

- Syksyllä 2008 paukahti sappi ja sen vuoksi piti olla pari kertaa tiputuksessa. Sen jälkeen sain myyräkuumeen. Pääsin tiputuksesta samana päivänä, kun Linnan juhlat oli. Ne juhlat jäivät käymättä, Vaara kertoi Iskelmälle.

Tervehdyttyään Vaara lähti vaimonsa kanssa lomalle Thaimaahan, mutta lomamatkasta tuli katastrofi. Matkan aikana pari päätti erota.

– Siellä tilanteet eskaloituivat. Tai no, jätin vaimoni. Sitä ei voi kaunistella, Tero sanoi.

Lomamatkan jälkeen Vaara ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, kun kokoelmalevy ja konserttikiertue aiheuttivat jättimäiset tappiot. Pelkästä konserttikiertueesta koitui Vaaran mukaan peräti 25 000 euron tappiot, ja lisäksi hän sai jättimäiset veromätkyt.

Vaikka luulisi, että huono tuuri päättyy aikanaan, ei Vaaran tapauksessa näin käynyt. Taloudellisen ahdingon keskellä Tero Vaaran koti paljastui homekämpäksi. Lisäksi Vaaran rakas koira kuoli samoihin aikoihin.

Kaksi vuotta kestänyt murheiden kierre otti Vaaraa koville, mutta nyt hän viimein alkaa olla toipunut katasrofiputkestaan.

Siitä merkkinä on 14. syyskuuta kauppoihin ilmestyvä Mamban uutuusalbumi Kuuma rakkaus, jonka kappaleissa käydään läpi myös Vaaran vastoinkäymisiä.

– Nyt menee hyvin, mutta siinä oli aika paljon prosessoitavaa, Vaara kertoi Iskelmä-radiolle.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Tero Vaaraa kommentoimaan viime vuosien tapahtumia. Vaara on tällä hetkellä lomailemassa New Yorkissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    9. 9

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    10. 10

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää