Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Tom Jones kiidätetty sairaalaan

Suosikkilaulaja Sir Tom Jones on joutunut sairaalahoitoon Monacossa, kertoo uutistoimisto AP.
71-vuotias walesilaislaulaja peruutti lauantaisen keikkansa Monte Carlossa vakavan nestehukan takia, ja sunnuntaina sama vaiva vei laulajakonkarin sairaalahoitoon. Nestehukka paheni juuri ennen lauantaista konserttia, jonka oli määrä päättää Jonesin kolme kuukautta kestänyt Praise & Blame -kiertue.

Aluksi pelättiin, että muun muassa Sex Bomb -hitistään tunnettu laulaja olisi kärsinyt sydänvaivoista, mutta Jonesin kotisivuilla huhut kumottiin nopeasti.

- Sydänongelmia EI ole, verkkosivuilla tiedotettiin.

Jonesin verkkosivujen mukaan syynä nestehukkaan on pitkä kiertue, jonka aikana hän on joutunut esiintymään hyvinkin kuumissa sääolosuhteissa. Jonesia pidetään edelleen sairaalahoidossa, mutta hän toipuu nestehukasta hyvää vauhtia.

- Sir Tom haluaa välittää syvän pahoittelunsa aiheutettuaan pettymystä ja hankaluuksia kaikille, jotka olisivat tulleet nauttimaan hänen show’staan. Hän kiittää kaikkia ymmärryksestä ja tuesta ja toivoo näkevänsä Monte Carlon faninsa pian uudelleen, Jonesin verkkosivuilla kerrotaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    6. 6

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    7. 7

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    8. 8

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    9. 9

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    10. 10

      Reserviläinen osti entisen vankilakiinteistön – vuokralainen perusti kannabiskasvattamon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    8. 8

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    9. 9

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    10. 10

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    6. Näytä lisää