Soini, Veini

Viihde

Topi Sorsakoski on kuollut

Julkaistu: , Päivitetty:

Muusikko Topi Sorsakoski kuoli lauantaina Seinäjoen keskussairaalassa.
Manageri Juhani Mansikkamäki vahvisti asian IS:lle. - Hän menehtyi tänään iltapäivällä.
 
Muusikko Pekka Tammilehto kuoli 58 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 27.10.1952.

Suuri yleisö tunsi Pekka Tammilehdon Topi Sorsakoskena. Hän syntyi Tammilehtojen muusikkoperheeseen, jonka isä Tapio oli tanssimuusikko ja levylaulaja.

Hanuria ja sittemmin kitaraa soittanut Tammilehto oli 1970-luvun alussa Antti-veljensä kanssa yhtyeessä Kalle Kiwes Blues Band.

Pari vuotta myöhemmin estradit suurenivat, kun Tammilehto löysi itsensä Jussi & The Boysin riveistä kitaristina. Sitä ennen hän oli ehtinyt piipahtaa yhden kesän verran jopa Armi & Danny -duon taustabändissä.

The Boysin jäsenille tuli tutuksi Tammilehdon mielikuvituksestaan loihtima muusikko Topi Sorsakoski, joka sittemmin kosti Tammilehdolle muuttumalla tämän taiteilijanimeksi.

Tutustuminen kitaristi Esa Pulliaiseen merkitsi sitä, että Tammilehto alkoi silloin tällöin tuurata keikoilla Agents-yhtyeen solistina toiminutta Rauli "Badding" Somerjokea. Badding kun ei ihan aina jaksanut olla esiintymiskunnossa tai sitten häntä ei muuten vain huvittanut.

Näihin aikoihin Tammilehtoa alettiin usein verrata Olavi Virtaan, jonka tuotannosta Tammilehto myös poimi kappaleita levytettäväkseen.

Mukana presidentin vaalikiertueella

1980-luvun puolivälissä Tammilehdosta tuli Agentsin vakituinen solisti.

Syntyi iskelmää, rockia ja rautalankaa huikean suosion siivittämänä yhdistellyt Topi Sorsakoski & Agents.

Albumit Besame Mucho, Pop ja In Beat ovat Suomen kaikkien aikojen myydyimpien albumien listalla 30 parhaan joukossa.

- Laaja yleisöpohja ja meidän peräänantamattomuus, niihin menestys perustui. Se oli puhdas työvoitto. Musiikkihan ei todellakaan ollut millään muotoa trendikästä, Esa Pulliainen muisteli viisi vuotta sitten STT:n haastattelussa Topi Sorsakoski & Agentsin kulta-aikaa.

Vuonna 1988 Tammilehto piipahti vähän politiikankin puolella, kun Topi Sorsakoski lähti mukaan presidentti Mauno Koiviston vaalikiertueelle.

Koivisto voitti vaalit, mutta Pulliainen muistaa, että Tammilehto ei saanut kutsua presidentin itsenäisyyspäivän juhliin. Tarinan mukaan tämä johtui Tammilehdon kiertueen aikana Koivistolle esittämästä kysymyksestä: "Ooksä mies vai hiiri?"

Tässä vaiheessa Tammilehto tunnettiin jo melkoisena boheemina. Miehen keikkakuntokin vaihteli vuosien varrella melkoisesti.

Pari vuotta sitten Tammilehto pohdiskeli STT:n haastattelussa erään kriitikon näkemystä, jonka mukaan Topi Sorsakoski oli hiljattain eräällä keikalla ennen estradille nousemistaan ilmiselvästi nauttinut muutakin kuin kahvia ja kansalaisluottamusta.

- Se oli varmaan ihan oikeassa joo. Mutta oli siellä yleisönkin joukossa joku ottanut, Tammilehto muistutti.

Kiisti osittain sitkeän huhun Hurriganesista

1990-luvulle tultaessa Tammilehto aloitti lukuisten albumien myötä näihin päiviin jatkuneen Topi Sorsakosken soolouran.

Agentsissakin hän käväisi vielä vuonna 2007 ilmestyneen Renegades-albumin verran.

Pekka Tammilehdon uraan liittyy vielä yksi mielenkiintoinen episodi. Sitkeän, jopa painettuun sanaan päätyneen huhun mukaan Remu Aaltonen aikoi 1980-luvun alussa pyytää Tammilehtoa Hurriganesin kitaristiksi.

- Tuo on urbaani legenda, tai ainakin melkein. En tosin ole ihan varma. Ne olivat niin huuruisia aikoja, että en muista niistä juuri mitään, Pekka Tammilehto ainakin osittain kiisti huhun STT:n haastattelussa vuonna 2000.

Sorsakoski kuoli lauantaina iltapäivällä keuhkosyövän uuvuttamana. Hänen oli määrä julkaista uusi albuminsa Tummansininen sävel lokakuussa.

Solisti halusi jatkaa levyn tekoa, vaikka äänitykset välillä keskeytyivät keväällä todetun vakavan sairauden takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    8. 8

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    9. 9

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    10. 10

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää