Akseli

Viihde

Valikko

Eva Wahlström vakavan sairauden jälkeen: Elämäniloni katosi

Vakavan sairastumisen jälkeen nyrkkeily on Eva Wahlströmille enää vain työtä. Ykköspaikan elämässä on vienyt Leon-poika.

Eva Wahlström, 30, on ammattilaisnyrkkeilyssä Euroopan ehdotonta kärkeä ja Euroopan mestarin ykköshaastaja.

Mutta Eva on myös onnesta pakahtumaisillaan oleva äiti 2-vuotiaalle pojalle, joka kulkee hänen mukanaan likimain joka paikkaan.

- Leonilla on hirveän hauskaa, kun hän saa olla mukana, ja hyvässä hoidossahan poika salilla on: kaikki tykkäävät leikkiä hänen kanssaan, ja valmentajakin on kuin vaari Leonille, hän kiittelee.

Vielä muutama vuosi sitten Evan elämä oli hyvin toisenlaista.

Menestyksekästä amatööriuraa tehnyt Eva sairastui keväällä 2007 vakavaan jännetulehdukseen ylitreenaamisen ja Intiasta saadun salmonellan jälkitaudin yhteisvaikutuksesta.

Evan jokainen jänne navan alapuolelta tulehtui niin pahoin, että hän ei pystynyt seisomaan ja menetti kävelykykynsäkin pariksi vuodeksi.

Sairastamisen myötä rämäpäisen ja äärimmäisen itsenäisen Evan oli pakko opetella ottamaan apua vastaan ja antaa itsensä toisten huolehdittavaksi. Poikaystävästä tuli Evalle korvaamaton.

- Pekka oli silloin ihan tosi, tosi tärkeä, harva olisi jaksanut sitä. Pekka nukkui lattiallakin mun kanssa, koska en voinut kivuiltani nukkua sängyssä.

Toipuminen sujui tuskallisen hitaasti. Loukkaantuneena ollessaan Eva tuli kuitenkin raskaaksi, ja elämä sai uuden suunnan. Nyrkkeily ei enää tuntunut maailman tärkeimmältä asialta, perhe oli nyt ykkönen.

Silti hän on onneton menneisyyden tapahtumista:

- Elämäniloni lähti pois niin moneksi vuodeksi. Ja elämä olisi Pekalle ja monelle muullekin paljon helpompaa ilman sairastumistani.

Lue lisää aiheesta päivän Ilta-Sanomista ja Eva Wahlströmin kolumni tuoreesta Veikkaaja-lehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    5. 5

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    5. 5

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    6. Näytä lisää