Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Lehti: Paula Koivuniemi haluaa laulaa Ville Valon kanssa

Julkaistu:

Iskelmälaulaja Paula Koivuniemi haluaa laulaa Ville Valon kanssa. Hän kertoo haaveestaan tänään ilmestyvässä Koskenkorva 100 vuotta -lehdessä.
Paula Koivuniemi on tyytyväinen siitä, että hän on saanut festareilla ja muissa tapahtumissa laulaa muiden maamme eturivin artistien kanssa.

Hän mainitsee lehden haastattelussa muun muassa Ismo Alangon, Pate Mustajärven ja Vesa-Matti Loirin.

- Olen ollut duetoimassa Lauri Tähkän kanssa, mutta haluaisin laulaa vielä Ville Valon kanssa. Hänen kanssaan asiasta ei ole ollut puhetta, mutta se on haaveeni. Pidin laulamista Michael Monroen kanssa saavuttamattomalta, mutta kun tuli tilaisuus, lauloimme Senaatintorilla 70-luvun hittejä, kertoo Koivuniemi lehdelle.

Viime vuosien aikana hän on esiintynyt etenkin festareilla ja tehnyt lisäksi opiskelijakeikkoja.
 
-  Porukka keikoillani on nuorentunut, joten minulla on valtavan kova työ pysyä heidän mukanaan, naurahtaa Koivuniemi.
 
Tämän vuoksi hän kertoo tekevänsä viikoittain kolme 5-7 kilometrin sauvakävelylenkkiä.
 
-  Kun sauvakävelyn on kerran aloittanut, pakko on kuntoilla. Sitä ei voi lopettaa. Se on verissä niin kuin laulaminen, ja minun pitää olla kovassa kondiksessa. En voi seisoskella lavalla, naurahtaa Koivuniemi lehdelle.
 
Aikaa vie myös materiaalin kerääminen uudelle levylle. Koivuniemen mukaan tuleva levy on tyyliltään poppia ja balladeja, joita hän aikoo laulaa esimerkiksi ensi kesän festareilla.
 
Mika Toivanen ja Lasse Kurki etsivät levylle kappaleet, joita tulee ainakin 11 kappaletta. Tarkoituksena on, että levy tulee ensi keväänä markkinoille, kertoo Koivuniemi lehden haastattelussa.
 
Ei Euroviisuille

Euroviisuista Koivuniemi ei kuitenkaan jaksa innostua.

-  Jos minua kysytään Suomen edustajaksi, vastaan kiitos ei. Euroviisut eivät ole mun juttu. Tapahtumana se on hieno, mutta en tunne, että kuulun siihen joukkoon.
 
Koivuniemen mielestä esiintyjäkaarti alkaa olla hänen näkökulmastaan jo liian nuorta.
 
-  Vaikka minua sanotaankin nuorekkaaksi, naurahtaa Koivuniemi.
 
Koivuniemi paljastaa lehden haastattelussa, että häntä on kosiskeltu Euroviisuihin kolmen viime vuoden aikana.
 
- 80-luvulla olisin ollut valmis edustamaan Suomea. Minulla oli Markku Johanssonin säveltämä Romantiikkaa-biisi, ja olin nuori ja innostunut.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Tenniskaunotar paljasti treenatun vartalonsa string-uimapuvussa – nautti täysin siemauksin paparazzien huomiosta

    8. 8

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    9. 9

      Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

    10. 10

      Poliisi julkaisi varoittavan kuvan juhannusliikenteeseen lähtijöille: ”Olkaa ainakin varovaisempia kuin nämä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. Näytä lisää