Urpo

Viihde

Valikko

Ei seksipommia tällä kertaa! - Tom Jones näytti rauhalllisemman puolensa

Julkaistu:

Aurinko helli Poria torstaina. Kirjurinluodon rinne oli jo hyvissä ajoin päivällä täynnä iloisia pikinik-seurueita, jotka odottelivat illan pääesiintyjää Tom Jonesia.
Moni odotti Jonesilta tämän ikisuosittuja hittejä, mutta illan tähti oli päättänyt näyttää rauhallisemman puolensa poprevitysten sijasta.

Viime vuonna gospel-levyn julkaissut Jones esitti parituntisen keikan lähes kokonaan gospel-kappaleita sekä rauhallisia sovituksia vanhoista hiteistään.

Keikka oli tyylipuhdas suoritus ja kaikesta näki, että se vedettiin vuosikymmenten varmuudella.

Gospel sopii Jonesin vahvaan äänialaan täydellisesti, mutta yleisöä se ei villinnyt.

Kirjurinluodon tunnelma oli ajoittain jopa harras, mutta odottava. Yleisö kaipasi hittejä, ja kun espanjalaishenkisesti torvin sovitettu hitti Delilah kajahti ilmoille, Kirjurinluoto puhkesi yhteislauluun ja paritanssiin.

Huolimatta seesteisestä tunnelmasta, 71-vuotiaan Jonesin vetovoima on tallella. Yleisö kirkui ihastuksesta, kun vetreässä kunnossa ollut laulajatähti vain heitti päältään puvun takin.

Ja vaikka Sex bomb -hittiä ei tällä kertaa kuultukaan, heiluteltiin yleisössä pikkuhousuja.

Walesin tiikeri näytti tällä kertaa seesteisen puolensa, mikä sopi täydellisesti jazzfestivaalien ohjelmistoon.

Ota kantaa

Kuunteletko Tomppaa?

Totta ihmeessä! 53% No en todellakaan 47%
Ääniä yhteensä 13518

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    2. 2

      IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, vieraita saapuu Tuomiokirkkoon

    3. 3

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    6. 6

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    7. 7

      Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

    8. 8

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    9. 9

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    10. 10

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    2. 2

      IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, vieraita saapuu Tuomiokirkkoon

    3. 3

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    6. Näytä lisää