Sami, Samuli

Viihde

Villi Elina Tervo bikineissä

Julkaistu:

Miss Helsinki Elina Tervo on upea poikatyttö.

Pienet bikinit pukevat Hietaniemen rannalla aurinkoisesta päivästä nauttineen Miss Helsinki Elina Tervon atleettista vartaloa. Vartalo on kuitenkin kovan treenin tulosta, sillä Elina on koko kevään valmistautunut viime viikonloppuna Miamissa järjestettyihin Miss Bikini Fitness -kisoihin, joissa Elina sijoittui kolmanneksitoista.

Hän osallistui kilpailuihin jo viime vuonna, mutta ei suoriutunut haluamallaan tavalla. Tänä vuonna hän pystyi keskittymään täysin omaan suoritukseensa, sillä kisan käytännöt olivat jo tutut.

Kisoihin treenaaminen on ollut kovaa.

- Puolen vuoden ajan urheilin kaksi kertaa päivässä ja noudatin tiukkaa ruokavaliota,
Elina kertoo.

Kaunotar teki päivittäin tunnin lenkin ennen aamupalaa ja treenasi illalla esimerkiksi kuntosalilla. Ruokavalioon kuului proteiinipitoinen ruoka. Rasva ja hiilihydraatit olivat minimissä.

Elina muistuttaa, että kisan jälkeen alkaa loma ja ruokavalioon tulee muutos. Hän aikoo aloittaa terassikauden ja syödä suklaalevyn yhdeltä istumalta.

Yhdysvalloissa
järjestettävissä kauneuskisoissa suuri osa kilpailun kaunottarista on yleensä plastiikkakirurgialla paranneltuja. Elina sai maaliskuisesta Miss Helsinki -kisasta palkinnoksi lahjakortin plastiikkakirurgille, mutta ei ole vielä hyödyntänyt mahdollisuutta, sillä ainakaan tällä hetkellä hän ei halua korjata itsessään mitään.

Kaunottaren mielestä erilaiset leikkaukset ja toimenpiteet ovat kuitenkin nykypäivää. Vaikka hän itse ei innostu leikkauksista, hän pitää leikkauksien mahdollisuutta hyvänä asiana.

- On hyvä, että ihminen pystyy korjaamaan ulkonäköään, jos jokin häntä todella häiritsee. Se kauhistuttaa, että nuoret tytöt leikkelevät itseään, vaikka eivät ole edes täysin kehittyneet. Kamala korjata sellaista, mikä ei oikeastaan ole edes valmis.

Myöskään kasvojen ryppyjen silottamista nuori nainen ei ymmärrä.

- Naururypyt ja vanheneminen ovat eräs maailman kauneimmista asioista. Naururypyistä näkee, että on ollut hyvä elämä. Muovinaamat ovat pelottavia!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    3. 3

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    4. 4

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    5. 5

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    6. 6

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

    9. 9

      Mahtavat letut eivät kaipaa edes hilloa – salaisuus piilee taikinassa

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    9. 9

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    3. 3

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    4. 4

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    5. 5

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    6. Näytä lisää