Urpo

Viihde

Valikko

Wolfmotherin jäsenet laukoivat "totuuksia" Suomesta

Julkaistu:

Ilta-Sanomat jututti Provinssirockissa australialaisyhtye Wolfmotheria ennen yhtyeen lauantain keikkaa, jonka he joutuivat kiusallisella tavalla keskeyttämään.
Yhtye joutui jättämään lauantain keikan kesken, koska Provinssirockin järjestäjät katkaisivat virran festivaalin X-teltan lavalta. Ennen keikkaa yhtye oli kuitenkin hyvällä tuulella - olihan edessä Wolfmotherin ensimmäinen keikka Suomessa ja yhtyeen viimeinen esiintyminen Euroopan-kiertueella ennen pitkää keikkataukoa.

Australialaisyhtye saapui Suomeen perjantaina, eikä yhtye ollut vielä saanut kunnon käsitystä maasta tai suomalaisesta kulttuurista.

- Sen tiedän, että te osaatte elää äärimmäisissä sääolosuhteissa. Täällä on kuulemma koko ajan ihan v***n kylmä sää noin 11 kuukautta vuodessa. Eli onko täällä nyt se lämmin vuodenaika menossa? yhtyeen laulajakitaristi Andrew Stockdale naurahtaa IS:n toimittajalle.

- Mutta se hyvä juttu Pohjoismaissa ainakin on, että täällä minun ei tarvitse hävetä kalpeuttani, koska täällä kaikki ovat vähintään yhtä kalpeita kuin minä. Katso nyt näitäkin valkoisia jalkoja, rumpali Will Rockwell-Scott sanoo.

Mitä muuta te tiedätte Suomesta?

- Nokia. Finlandia-vodka. Sauna. Itikat. Vaimonkantokilpailut. Ilmakitaransoiton MM-kisat, yhtyeen jäsenet luettelevat pitkän mietiskelyn jälkeen.

- Ja heavy metal! Sitä te osaatte soittaa, kitaristi Aidan Nemeth sanoo.

Kun puhe kääntyy suomalaiseen heavymetal-musiikkiin, muistaa Wolfmotherin basisti Ian Peres katsoneensa Euroviisuja vuonna 2006, kun Suomi ja Lordi voittivat.

- Se oli loistava bändi. Kauniita ihmisiä koko bändi täynnä. Olen nähnyt samannäköisiä ihmisiä usein täällä Pohjoismaissa, kun olen käynyt baareissa. Onko se joku uusi muotivillitys? Peres vitsailee.

Mikä ihmeen Hello Helsinki?

Muutoin Wolfmotherin jäsenten tietämys suomalaisesta musiikista on melko vajavaista. Heidän mukaansa kaikkia pohjoismaista tulevia yhtyeitä kutsutaan Australiassa vain "pohjoismaisina bändeinä" - sen kummemmin valtioita erottelematta.

- Saimme kuitenkin oppitunnin, kun katselimme tänään Suomen MTV:tä. Siellä näimme jonkun Hello Helsinki -yhtyeen, jonka biisin kertosäe oli rallatusta, yhtyeen nokkamies Andrew Stockdale sanoo tarkoittaen todennäköisesti Haloo Helsinki! -yhtyeen Maailman Toisella Puolen -kappaletta.

- Se vaaleatukkainen laulajatyttö näytti hyvältä, yhtyeen jäsenet sanovat yksissä tuumin.

Hajoamisia ja palkintoja

2000-luvun alussa perustettu Wolfmother on julkaissut vasta kaksi studioalbumia, mutta siitä huolimatta yhtyeen kokoonpano on vaihtunut jo kahteen otteeseen ja alkuperäisjäsenistä vain nokkamies Stockdale on enää mukana bändissä.

Tämänhetkisistä jäsenistä basisti Peres ja kitaristi Nemeth ovat olleet mukana vuodesta 2009 lähtien. Rumpali Rockwell-Scott liittyi bändiin vuonna 2010.

Siksi Stockdale on ainoa, joka on nähnyt yhtyeen suurimmat menestyshetket, kun yhtye nousi salamannopeasti maailmanlaajuiseen suosioon debyyttialbumillaan Wolfmother.

Stockdalen kirjoittama Woman-kappale voitti myös vuonna 2007 Grammyn parhaana hardrock-kappaleena.

- Se oli uskomaton juttu. Kun gaalan juontaja sanoi "Wolfmother", ei meistä kukaan uskonut sitä. Jäimme vain juhlimaan paikoillemme. Lopulta juontaja luuli, ettemme ole paikalla, joten jouduin juoksemaan palkinnonjakoon.

- Se kaikki tuntui käsittämättömältä. Vain kaksi vuotta aiemmin olin ollut täysin tuntematon jätkä Brisbanesta, joka söi sämpylöitä ja kirjoitti huvikseen musiikkia. Ja sitten yhtäkkiä voitin Grammyn. Oli se huimaa, kieltämättä, Stockdale muistelee.

Kolmas albumi ilmestyy syksyllä

Woman on yhä bändin suosituimpia kappaleita, mutta Stockdalen mukaan sen soittamiseen ei kyllästy koskaan.

- Hyviä biisejä on mukavaa soittaa ihan milloin vain. Ja kun yleisö pitää siitä, on sitä mahtavaa soittaa jokaikinen kerta. Olen hyvin ylpeä siitä, että meillä on sellainen kappale, joka sytyttää yleisön kuin yleisön.

Yhtyeen kolmas studioalbumi ilmestynee bändin mukaan syksyn aikana.

- Levystä on tulossa todella hyvä. Olemme saaneet Wolfmotherin mojon takaisin, joten uskon, että siitä tulee hauska levy. Olemme saaneet tehdä aivan keskenämme, joten biisit ovat raakoja ja siksikin hieman erilaisia kuin ennen. Siitä tulee meidän näköisemme levy, sen voin rehellisesti sanoa, Stockdale sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    2. 2

      Moninkertaisesti puita korkeampi jättipyörre tallentui videolle Tampereella: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    4. 4

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    7. 7

      Virginiassa syntyi kuutoset – vanhemmat olivat yrittäneet saada lasta 17 vuoden ajan

    8. 8

      Urheilutähtien traagisissa kuolemissa yhtymäkohtia – sama sairaala ja kuolinpäivä, turmissa yhteisiä piirteitä

    9. 9

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    10. 10

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    8. 8

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    9. 9

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    10. 10

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    2. 2

      Moninkertaisesti puita korkeampi jättipyörre tallentui videolle Tampereella: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    4. 4

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. Näytä lisää