Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Päihdeongelmista kärsinyt Lars von Trier: "Voin paremmin kuin koskaan"

Julkaistu:

Ohjaaja Lars von Trier on lopettanut juomisen ja vähentänyt lääkkeiden käyttöä.

Ohjaaja Lars von Trier sanoo voivansa nyt paremmin kuin koskaan. Hän lopetti juomisen ja jaksaa taas lukea. Nyt yöpöydällä on Marcel Proustin romaanisarja Kadonnutta aikaa etsimässä, jonka ohjaaja on aiemmin vain väittänyt lukeneensa.

Mutta syökö hän yhä masennuslääkkeitä?

- Voi, nyt tarvitsen enää hyvin pienen annoksen. Aluksi sain karmean pillerin, joka nelinkertaisti alkoholin vaikutuksen. Jos tietäisitte, kuinka paljon join, nelinkertaistaminen on aikamoista.

Melancholian kriitikkovastaanotto on ollut kaksijakoinen. Sitä on joko pidetty tekijänsä parhaimpiin tai huonoimpiin kuuluvana. Kenties sen voi ymmärtää vain, jos on omaa kokemusta Justinen mielenmaisemasta.

- Ehkä. Ihmiset, jotka ovat käyneet masennuksen läpi, ovat kehuneet Melacholiaa koskettavaksi. Jos ei tiedä, mistä on kyse, elokuvani saattaa olla vain ajanhukkaa.
 
Natsi-kohu Cannesissa

Sekä taiteellaan että ulkoelokuvallisilla tempauksillaan kohua herättänyt Trier sai Cannesin taas kohisemaan sanottuaan lehdistötilaisuudessaan ymmärtävänsä Hitleriä ja vitsailtuaan, että se tekee hänestä itsestäänkin natsin.

Asiayhteydestä irrotettuna hölmö heitto saatiin kuulostamaan antisemitistiseltä ja Melancholian levitys joissain maissa on vaakalaudalla.

Tämän yhtenä maailman parhaista pidetyn ohjaajan uran tulevaisuuskin voi olla uhattuna.

- Juuri nyt näyttää siltä, etten enää voi tehdä elokuvia isojen tähtien kanssa. Mutta hymyilen koko matkan helvettiin, Trier sanoo virnuillen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    2. 2

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    3. 3

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    6. 6

      Kovista kivuista kärsineelle Martina Aitolehdelle tyly tuomio – joutuu isoon leikkaukseen: ”Itkettää ja pelottaa”

    7. 7

      Kiinnostaako seksi julkisella paikalla? Lue ensin nämä 7 kiusallista kokemusta ja mieti uudelleen

    8. 8

      Demokraatti: Perussuomalaiset jättänyt Veera Ruoho siirtyy hallituspuolueen riveihin

    9. 9

      Legendaarinen NHL-kovanyrkki Dave Semenko on kuollut

    10. 10

      Irak juhlii Mosulin moskeijan valtausta: Isisin ”fiktiivinen valtio on kaatunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    7. 7

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    10. 10

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    2. 2

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    3. 3

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    6. Näytä lisää