Verneri

Viihde

Kiira Korpi säteilee taitoluistelunäytöksessä

Julkaistu:

Kiira Korpi: Taitoluistelun EM-kisojen loppunäytös, TV2 klo 14.10
Venäjän ja Suomen välinen jääpallon MM-finaali typisti viime sunnuntaina taitoluistelun EM-kisojen loppunäytöksen TV2:ssa monen harmiksi 40-minuuttiseksi tynkälähetykseksi. Tänään tilanteeseen on luvassa korjausta, kun kanava esittää upean luistelugaalan kokonaisuudessaan.

85-minuuttinen nauhoitus sisältää yli puolet enemmän materiaalia kuin viime sunnuntain lähetys. Erityisesti meitä suomalaisia sykähdyttää pronssille Bernin EM-kisoissa Sveitsissä luistelleen Kiira Korven, 22, uusi tyylikäs näytösohjelma.

- Koreografit Maikki Uotila ja Victor Kraatz keksivät siihen idean. Olen vanhan ajan filmitähti, ja taustalla soi Ella Fitzgeraldin musiikki, Kiira kertoo. 

- Se on hauska ja elegantti ohjelma, hän kehuu.

TV2:sta vakuutetaan, ettei taitoluistelu tällä kertaa jää muun urheilun jalkoihin: jos lähetys hiihdon maailmancupin sprinttikilpailusta Venäjältä jostain syystä venähtää, siirtyy luistelugaalan alkamisajankohta vain eteenpäin. Kokonaisuudessaan Tapio Suomisen selostama  loppunäytös silti  taatusti esitetään.

Lisää jännitettävää taitoluistelun ystäville on luvassa maaliskuussa, kun lajin MM-kilpailut järjestetään  21.-27.3. Tokiossa.  

KIIRA KORPI

*Syntynyt 26.9.1988 Tampereella.
*Isä legendaarinen ex-jääkiekkovalmentaja
Rauno Korpi.
*Seurustelee mallina työskentelevän Arthur Seppälän kanssa.
*Opiskelee kauppatieteitä Tampereen yliopistossa.
*Edustaa Tampereen Tapparaa.
*Parhaita saavutuksia: GP-kulta Pariisi 2010, GP-hopea Kiina 2009, EM-pronssi 2007 ja 2011, MM-kisojen yhdeksäs 2008, 7 SM-mitalia, joista 2008 ja 2010 kultaa.
*Listattu useaan otteeseen maailman seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon.
  • Tv-kasvo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

    3. 3

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    8. 8

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    9. 9

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    10. 10

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

    3. 3

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. Näytä lisää