Signe, Varma

Viihde

Vesa Keskisen tyttöystävä poissa jo kaksi viikkoa - "Kaikki kääntyy parhain päin"

Julkaistu:

Kyläkauppias Vesa Keskinen toivoo, että hänen ghanalainen tyttöystävänsä Hamamat Montia palaisi takaisin Tuuriin.
Keskinen on kosinut tyttöystäväänsä ja koko Tuuri odottaa kihlajaisia. Tilanne Tuurissa ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen, sillä perheriita on vienyt parin erilleen. 

- Kahteen viikkoon en ole saanut häneen yhteyttä. Kaikki alkoi siitä, kun heitin vessanpönttöön kattilan pohjalle jääneen ruskean kastikkeen voidakseni pestä kattilan, Keskinen kertoo.

- Minun mielestäni kaikki oli ok, mutta hän ei voinut ymmärtää ruoan poisheittämistä. Kun seuraavana aamuna heräsin viideltä, huomasin olevani yksin.

Pian Keskiselle selvisi, että Hamamat oli lähtenyt Tampereelle yhdessä malliystävättärensä ja kyläkauppiaan kaverin kanssa.

- Hän mököttää. Tiedän kokemuksesta, että naisilla on välillä tapana mököttää. Mököttämisen syytä vain en tahdo ymmärtää.

- Mutta kyllä hän tulee takaisin ja kaikki järjestyy parhain päin. Tässä on kyse uskontoon liittyvästä yhteentörmäyksestä ja vastakkain on kaksi luupäätä.

Juhlivat
Tampereella

Vesa Keskinen on lähettänyt Hamamatille tekstiviestejä, muttei ole saanut vastauksia.

- Juuri tänään tuttavani soitti ja kertoi tyttöjen olevan tallella. He viettävät aikaa ja bilettävät Tampereella, Keskinen arvelee.

Keskinen suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti ja odottavaisesti. Hän kertoo luottavansa tyttöystäväänsä kuin vuoreen.

Vain hieman ennen välirikkoa pari etsi kihlasormuksia Tuurin Kyläkaupassa sijaitsevasta kello- ja kultaliikkeestä. Kihlautuminen jäi, sillä Hamamatille ei löytynyt juuri oikeanlaista sormusta.

- Hän haluaa sormuksen, jossa on keskellä pikkuinen timantti ja sen molemmin puolin pari pienempää timanttia. Liikkeessä oli oikeanlainen sormus, mutta vain valkokultaisena. Hamamatille kelpaa ainoastaan aito kulta. Tuttavani on luvannut teettää sormuksen.

Vesa kertoo rakastavansa Hamamatia kovasti. Hän toivoo, että tämä palaa kotiin mahdollisimman pian.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. 6

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    7. 7

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. Näytä lisää