Aija, Aava

Viihde

Valikko

Tavastia juhli 40-vuotista taivaltaan - näin suomalaismuusikot muistelevat

Suomen maineikkammalla rock-klubilla Tavastialla juhlittiin tiistai-iltana Tavastia-klubin 40-vuotisjuhlia.

Helsingin Rock & Roll Oy ja toimitusjohtaja Juhani Merimaa olivat kutsuneet paikalle lukuisia vanhan liiton suomalaisrokkareita, uudempia musiikkimaailman tähtiä sekä useita suomalaisia kulttuurivaikuttajia.

Tietysti 40-vuotisjuhlaillan aikana Tavastian lavalla esiintyi iso joukko kotimaisia huippuartisteja. Illan avasi Sub Urban Triben ja Amorphisin yhdessä esittämä kappale Tavastia-rock, mikä on alun perin Jussi Raittisen suomentama versio Crocodile rock -kappaleesta.

Lavalla esiintyivät illan aikana myös muun muassa Lemonator, Raappana, Paleface, Iso Alanko & Teho-osasto, Jenni Vartiainen, Vuokko Hovatta, J. Karjalainen sekä Michael Monroe. Lisäksi Tavastian legendaarinen DJ Make soitti yön aikana uransa 1000:nnen keikan.

Tavastia-klubi avattiin virallisesti lokakuun 2. päivänä vuonna 1970. Klubi perustettiin Hämäläisten osakunnan talon juhla-salin tiloihin.

Klubi on säilynyt 40 vuoden ajan aina hyvin samannäköisenä ja -henkisenä. Ainoastaan 1990-luvun alun diskokokeilu vei keikkapaikan hetkellisesti konkurssiin.

Tavastian pitkä historia onkin maailmanlaajuisesti hyvin harvinaista, sillä vain muutamilla muilla hengissä olevilla rock-klubeilla maailmassa on yhtä monta vuotta takanaan kuin Tavastialla.

- Kyllähän aika on melko nopeasti mennyt, huoahtaa Juhani Merimaa, joka oli nostamassa Tavastiaa takaisin pinnalle 1990-luvun alussa.

- Tavastia on vaikuttanut hyvin paljon suomalaisen rock-musiikin nousuun ja kansainväliseen läpimurtoon. Täältä on ponnistanut monia bändejä aina Hanoi Rocksista ja Him:stä lähtien, Merimaa sanoo.

Tavastialla ovat vuosien varrella esiintyneet käytännössä kaikki kotimaisen musiikin eturivin artistit. Monet heistä olivatkin paikalla tiistaina musitelemassa menneitä vuosia Helsingin kampissa sijaitsevalla klubilla.

Myös monet ulkomaiset suurbändit ovat tehneet ensimmäisiä Suomen-keikkojaan juuri Tavastialla.

- Ylpeä olen lähes kaikista ulkomaisista yhtyeistä, jotka ovat täällä käyneet. Mutta esimerkiksi Muse veti ensimmäisen keikkansa Suomessa täällä. Ja myös esimerkiksi Alice In Chains, Tom Waits ja Nick Cave ovat soittaneet täällä ennen kuin nousivat maailman maineeseen, Merimaa sanoo.

Miten Tavastia voi nyt?

- Kyllä me ihan hyvin voidaan. Jengiä käy keikoilla edelleen oikein mukavasti. Lisäksi tehtävämme on edelleen nostaa suomalaisia bändejä esille ja siksi annamme jatkuvasti uusille bändeille mahdollisuuden soittaa täällä, Merimaa sanoo.

Tavastian 40v-menu

Tätä oli tarjolla Tavastian 40-vuotisjuhlien kutsuvierastilaisuudessa:- Salaattisinfonia ja vaaleaa balsamicovinaigrettea- Sienisalaattia sekasienistä ja kantarelleista- Rapu-siikatartar ja tillivaahtoa- Jänisterriiniä ja persiljapölyä- Perunalettuja ja siianmätiä- Vaniljaöljyssä haudutettuja ravunpyrstöjä- Porsaankylki confit ja ryytisinappikastiketta- Paahdettuja juureksia ja vuohejuustomoussea- Lohipastrami- Leipää ja kirnuvoita- Juustotrilogia- Jaloviinalla maustettua suklaamoussekakkua

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

  2. 2

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  3. 3

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  4. 4

    Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

  5. 5

    Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

  6. 6

    Kammottava taklaus järkyttää jalkapallomaailmaa – kuvat valioliigatähdestä rajua katsottavaa

  7. 7

    Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

  8. 8

    ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

  9. 9

    IS seuraa: TPS hurjana kotonaan, Jyväskylässä kolme pikamaalia

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  3. 3

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  4. 4

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  5. 5

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  6. 6

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  7. 7

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  8. 8

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  9. 9

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  10. 10

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

  2. 2

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  3. 3

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  4. 4

    Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

  5. 5

    Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

  6. Näytä lisää