Minja, Miisa

Viihde

Suvi Lindén: On ihanaa olla äiti!

Julkaistu:

Viikonloppuna Rukatunturilla nähtiin esimerkki siitä, kuinka viestintäministerin ja äidin tehtävät yhdistetään onnistuneesti. Syyskuussa neljävuotiaan Leonoora -tytön pitkän odotuksen jälkeen Suomeen Kiinasta saanut Suvi Lindén, 45, saapui Leonooran ja miehensä Timo Mehtälän kanssa Rukatunturille, joka on jo sijainniltaan lähellä oululaisen ministerin sydäntä.

Uusien asioiden kokeminen ja omaksuminen on sujunut perheen pienimmältä äitiä suuresti ilahduttavalla innolla.

- Täällä on paljon kylmempää kuin hänen alkuperäisessä kotimaassaan, joten nyt totutellaan talveen koko perheen voimin, Lindén kertoi perheen viimeisimmästä projektista.

Ensimmäisestä kuukaudesta äitinä ei Lindénillä ole pahaa sanottavaa.

- Äitiys on ollut mukavaa, suorastaan ihanaa.

Uuden kotimaan ihmeiden lisäksi Leonooralla on työn alla uuden kielen opiskeleminen. Suvi uskoo suomen sujuvan muutaman kuukauden sisällä. Vaikka Leonoora opiskelee innolla asioiden uusia nimiä, kertoi Suvi Rukalla että myös äiti on siinä samassa ehtinyt oppia kiinankielisiä sanoja. Kielen ohella tytär oppii äidiltä varmasti myös innon liikuntaan.

- Kun olemme tottuneet talveen, aion opettaa Leonooran ensin luistelemaan ja sitten hiihtämään, Suvi kertoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  2. 2

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  3. 3

    HS: Huippukirurgi Sakari Orava huijasi suomalaisurheilijaa Barcelonassa 1992 – loppu on sinivalkoista olympiahistoriaa

  4. 4

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  5. 5

    Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

  6. 6

    Vankikarkurin järjetön pako Lahdessa: Ajoi päin poliisiautoja, koira nappasi maastosta – epäillään murhan yrityksistä

  7. 7

    70000 ihmistä evakuoitu haljenneen padon alta Puerto Ricossa – täystuho uhkaa: ”Se todennäköisesti tapahtuu hyvin pian”

  8. 8

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  9. 9

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  10. 10

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  11. Näytä lisää

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  5. 5

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  8. 8

    Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

  9. 9

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  10. 10

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  2. 2

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  3. 3

    HS: Huippukirurgi Sakari Orava huijasi suomalaisurheilijaa Barcelonassa 1992 – loppu on sinivalkoista olympiahistoriaa

  4. 4

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  5. 5

    Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

  6. Näytä lisää