Atso

Viihde

Lentokenttäselviytymisen alkeet

Julkaistu:

Yleensä lentokentällä vietetään vain muutama tunti, harva nukkuu lentokentällä vapaaehtoisesti. Kuitenkin kasvava joukko pallontallaajia valitsee lentokentän majapaikakseen hotellien ja hostellien sijaan - pitääkseen matkabudjetin kurissa.

Lentokentällä asustaminen on oma taitolajinsa. Ammattilaiselkeitä ei kuitenkaan kannata esitellä näkyvästi, sillä useilla lentokentillä ei pidetä lentokentillä asustajista.

Ohjeita lentokentälle asettuvalle

Suunnitellessasi yöpymistä lentokentällä, kannattaa turhat tavarat suosiolla jättää kotiin. Isoa tavaramäärää on hankala raahata paikasta toiseen ja liikkuminen on elinehto tylsillä lentokentillä. Isot tavaramäärät myös vetävät puoleensa pitkäkyntisiä.

Älä jätä tavaroitasi yksin, niille voi käydä huonosti. Esimerkiksi Ciampinon lentokentällä Roomassa rakastetaan yksinäisten matkatavaroiden räjäyttelyä.

Seurasta lentokentillä ei ole puutetta, sillä ihmiset ovat yleensä iloisia ja vapautuneita matkustaessaan. Jotkut valitsevat kentällä nukkumisen pelkästään tunnelman vuoksi. Toisaalta jatkuva häly, kuulutukset ja turvatarkastukset käyvät hermoille helposti.

Makeat unet lentokentällä

Sopiva soppi nokosille kannattaa varata ajoissa, jos sattuu olemaan paljon asutulla kentällä. Monella kentällä yöpymispaikat viedään alta aikayksikön. Ensimmäisinä täyttyvät penkit, joita allekirjoittanut pitää toisin yliarvostettuina nukkumapaikkoina. Ilmapatjat taitavat olla paras tae hyville unille, tosin joillakin kentillä lattialla nukkuminen on kielletty.

Lentokentillä on tapana olla joko äärimmäisen koleita tai hiostavan kuumia, joten panosta mukavaan vaatetukseen. Hehkeimmilläsi et tule olemaan kuitenkaan, joten unohda viimeisimmät muotiluomukset kotiin.

Eväät mukaan

Ruokailua suunnitellessa ei kannata luottaa lentokentän valikoimiin. On yleismaailmallinen epäkohta ettei lentokentillä ole kunnon ruokakauppoja. Kolmioleivät eivät täytä vatsaa ja pienellä budjetilla matkaavalla ei ole asiaa kalliisiin lentokenttäravintoloihin. Pahimmassa tapauksessa lentokentällä ei saa edes lasia vettä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

  5. 5

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  6. 6

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  7. 7

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  8. 8

    Video veneen perässä raahatusta haista herättää raivoa – ”Pahinta mitä olen nähnyt vuosiin”

  9. 9

    Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

  10. 10

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  5. 5

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  6. 6

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  10. 10

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

  5. 5

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  6. Näytä lisää