Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Madonna: Mieheni on mahtava sängyssä!

Julkaistu:

Popin supertähti Madonna on antanut haastattelun seksielämästään kumotakseen avioliittonsa ympärillä vellovia huhuja. Madonnan ja hänen ohjaajamiehensä Guy Ritchien väitetään olevan eron partaalla, minkä Madonna päättäväisesti kiistää.

Uudessa Elle-lehdessä Madonna hehkuttaa seksielämän Guy Ritchien kanssa olevan "mahtavaa". Tosin hän lisää parin olevan sen sortin työnarkomaaneja, että työt tuppaavat tulemaan myös sänkyyn.

- Herään usein keskellä yötä, kun muistan jotain unohtamaani ja hyppään tekemään muistiinpanoja, Madonna kertoo.

Myös aviomies nukkuu kynä tyynynsä alla, mikä ei Madonnan mukaan kuitenkaan vaikuta parin seksielämään.

- Tarvitsen rinnalleni aviomiehen, joka on yhtä vahva kuin minä. Guy on sellainen todella. Tarvitsen haastetta, jotten pitkästyisi, Madonna sanoo.

Madonna ei ymmärrä avioliittonsa saamaa huomiota.

- Posh ja Becks ovat paljon kiinnostavampia. Ehkä myös jopa Camilla ja Charles, hän toteaa.

Viisikymppinen Madonna kertoo pysyvänsä kunnossa treenaamalla 2-3 tuntia päivässä. Ohjelmaan kuuluu muun muassa astangajoogaa, pilatesta, uintia ja pyöräilyä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  2. 2

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  3. 3

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  4. 4

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  5. 5

    Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

  6. 6

    Tänään katkeaa Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne

  7. 7

    Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

  8. 8

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  9. 9

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  10. 10

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  11. Näytä lisää

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  7. 7

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  8. 8

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  9. 9

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  10. 10

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  2. 2

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  3. 3

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  4. 4

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  5. 5

    Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

  6. Näytä lisää