Teijo

Viihde

Valikko

Kimi juhli Levillä

Maailmanmestari Kimi Räikkönen juhli viikonloppuna Levillä. Lauantai-illaksi Räikköselle oli rakennettu Hullu Poro Areenan vip-tilojen yhteyteen oma, puuseinillä eristetty alue.

- Vip-tilat oli jo ehditty varata toiselle henkilölle, joten Räikköselle rakennettiin omat tilat, joissa oli sohvat ja pöydät. Aluetta vartioi järjestyksenvalvoja, joka ei päästänyt ulkopuolisia sisään. Seurueelle oli varattu myös oma tarjoilija, paikalla ollut silminnäkijä kertoo.

Muutamat onnekkaat saivat maailmanmestarilta nimikirjoituksen.

- Kimin seurueella vaikutti olevan hyvä meininki, ja heillä tuntui olevan hauskaa. Ihmiset huusivat aika paljon Kimin nimeä, paikan päältä kerrotaan.

Levin-matkan alkuperäinen tarkoitus oli tulla katsomaan alppihiihdon maailmancupin kisoja, mutta ne peruttiin jo viikko sitten.

- Kimi halusi kannustaa Kalle Palanderia, mutta hänen harmikseen kisat peruttiin. Kimi päätti silti tulla paikan päälle alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, Räikkösen Suomen mediasuhteista vastaava Riku Kuvaja kertoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Bottas tekivät harvinaisen tempun – tätä herkkua ei usein tarjoilla

  2. 2

    Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

  3. 3

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  4. 4

    Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

  5. 5

    Outi Nyytäjä on kuollut

  6. 6

    Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

  7. 7

    Kiire ajoi Marita Taavitsaisen ja Tomi Natrin avioeroon – opettelevat nyt huomioimaan toisiaan paremmin: ”Tutustumme uudelleen”

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  10. 10

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  11. Näytä lisää

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  7. 7

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  8. 8

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  9. 9

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  10. 10

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  6. 6

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Bottas tekivät harvinaisen tempun – tätä herkkua ei usein tarjoilla

  2. 2

    Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

  3. 3

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  4. 4

    Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

  5. 5

    Outi Nyytäjä on kuollut

  6. Näytä lisää