Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

Vihdoin vapaa Salkkareista!

- Nyt todellakin maistuisi lasi kuohuvaa, näyttelijä Maija-Liisa Peuhu, 64, sanoo ensisanoikseen tultuaan Sanomatalolle suoraan vihoviimeisistä Salatut elämät -tv-sarjan kuvauksistaan.

Kahdeksan vuoden pesti suositun tv-sarjan Ulla Taalasmaana on jäänyt historiaan. Ruudussa Ulla nähdään vielä ensi kevääseen saakka.

- Olo on kuin Liisalla Ihmemaassa. Olo on vain jotenkin raukea, eikä oikein osaa sanoa mitään, Maija-Liisa toteaa.

Maija-Liisa olisi halunnut jättää Salatut elämät jo viime keväänä, mutta tuotantoyhtiö vaati, että työsuhdetta jatketaan sopimuksen loppuun saakka syksyyn.

- Itse asiassa lähtöäni hieman aikaistettiin. Sopimuksen mukaan minun olisi pitänyt olla siellä vielä marraskuun puoleen väliin saakka.

Lähtö pitkäaikaisten työtovereiden porukasta oli Maija-Liisalle kuitenkin haikea paikka. Läksiäisiäkin hänelle pidettiin tunnin verran keskellä päivää.

- Kaiken maailman lahjoja tuli ja kukkia ja puheitakin pidettiin. Oli kakut ja kahvit, vaikka olin pyytänyt, ettei mitään ylisanoja lahjoja sitten järjestetä. Olo oli kuin jouluna, ja totta kai kollegoja tulee ikävä, ehtihän heihin näinä vuosina kiintyä.

Maija-Liisa pyyhkäisee vähän väliä väkisin vesittyviä silmäkulmiaan, mutta naurahtaa heti päälle.

- Minun ei pitänyt yhtään itkeä, mutta kun vielä Ullankin lähtö sarjasta oli tätä samaa haikeaa sorttia, vaikka en voi siitä mitään paljastaakaan, Maija-Liisa sanoo.

Sitten hän rykäisee ja sanoo, että sarjasta lähteminen oli hänelle joka tapauksessa ainoa mahdollinen ratkaisu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  3. 3

    Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

  4. 4

    Poliisi löysi alastoman vainajan lattialta Keravalla – epäillyn vangitsemis­oikeudenkäynnissä erikoinen episodi

  5. 5

    Harri Olli valittaa oikeuden päätöksestä – epäilee välitystuomiotaan puolueelliseksi

  6. 6

    Valvira varoittaa lääkäreitä valepotilaista – ”Vakava vaara”

  7. 7

    Perussuomalaisten kansanedustaja yritti keskeyttää makkarasodan Savonlinnan torilla – turhaan

  8. 8

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  9. 9

    Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan rajan tuntumaan

  10. 10

    Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  6. 6

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  7. 7

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  8. 8

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  9. 9

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  10. 10

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  3. 3

    Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

  4. 4

    Poliisi löysi alastoman vainajan lattialta Keravalla – epäillyn vangitsemis­oikeudenkäynnissä erikoinen episodi

  5. 5

    Harri Olli valittaa oikeuden päätöksestä – epäilee välitystuomiotaan puolueelliseksi

  6. Näytä lisää