Aija, Aava

Viihde

Valikko

Anja Aavikon avoin haastattelu: En syytä Dannya Armin kohtalosta

Armi Aavikon kuolemasta on kulunut jo lähes seitsemän vuotta, mutta hänen äitinsä Anja Aavikko ajattelee tytärtään päivittäin.

- Armi oli niin hyväsydäminen. Hän ei nähnyt kenessäkään mitään pahaa. Hän oli sellainen ihan lapsesta asti, Anja Aavikko muistelee.

Jos Armi Aavikko vielä eläisi, viettäisi hän 50-vuotispäiviään 1. syyskuuta.

Eilen ilmestynyt Seura -lehti kertoi, että Anja Aavikko olisi nähnyt Armin ja Dannyn 15 vuotta kestäneen salasuhteen todellisen luonteen tavatessaan Dannyn ensimmäistä kertaa ja pyytänyt Dannylta, että "älä tuhoa minun lastani".

Anja Aavikko haluaa nyt oikaista tuon virheellisen tiedon.

- Minua on ilmeisesti vahingossa siteerattu väärin. Danny tuli meille ensimmäistä kertaa silloin, kun hän ja Armi olivat lähtemässä ensimmäiselle yhteiselle kiertueelleen. Silloin ajattelin vain, että kylläpä siinä on kaunis mies.

Suhteen todellinen luonne valkeni äidille myöhemmin.

Armi haaveili pitkään, että hän ja tahollaan naimisissa oleva Danny voisivat jonakin päivänä olla avoimesti yhdessä ja mennä naimisiin. Danny kuitenkin ilmoitti, ettei harkitsisi eroa ennen kuin hänen lapsensa olisivat täysi-ikäisiä. Lapset kasvoivat aikuisiksi, mutta Danny ei ottanut eroa. Armin ja Dannyn suhde päättyi.

Pettymys rakkaudessa 15 vuoden odotuksen jälkeen ja Arja -siskon itsemurha vuonna 1992 järkyttivät Armia niin, että hän sairastui masennukseen.

- Danny olisi voinut tehdä päätöksen aikaisemmin, Anja-äiti miettii.

- En kuitenkaan syytä Dannya mistään. Enkä syytä Armiakaan. Tunteille ei voi mitään, ja heidän elämänsä vain sattuivat menemään näin. Armikaan ei koskaan syyttänyt Dannya.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  3. 3

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  4. 4

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  5. 5

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  6. 6

    Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

  7. 7

    Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

  8. 8

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  9. 9

    Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

  10. 10

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  4. 4

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  5. 5

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  6. 6

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  7. 7

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  8. 8

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  9. 9

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  10. 10

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  3. 3

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  4. 4

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  5. 5

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  6. Näytä lisää