Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

Lehti: Aleksi Valavuoren hotellilla ammuskeltiin

Venla-palkittu juontaja Aleksi Valavuori, 30, joutui keskelle ampumavälikohtausta Argentiinan Buenos Airesissa maanantaina.

Pelkokerroin-ohjelman tuotantomatkalla sattuneesta välikohtauksesta kertoo 7 Päivää -lehti.

Rentoutumishetki uima-altaalla keskeytyi laukauksiin.

- Kuului kova laukaus, ja ihmiset syöksyivät maahan. Sitten ei vähään aikaan tapahtunut mitään, mutta kaikki olivat paniikissa. Ei mennytkään kuin hetki ja tuli uusi pamaus. Tässä vaiheessa hotellin henkilökunta sulki ensimmäisen kerroksen verhot ja ovet lukittiin, paikalla ollut suomalaislomailija kertoo lehdelle.

Poliisi saapui selvittelemään tilannetta. Kyse oli rikollisliigojen välienselvittelystä. Kukaan ei kuollut, mutta suomalaislomailijan mukaan ammuskelupaikkana oli hotellin takapiha.

Valavuori kommentoi asiaa niukkasanaisesti.

- Kuului valtava pamaus ja pian toinen. Hetken aikaa tilanne oli sekava, mutta lähdimme pois altaalta siinä vaiheessa, kun henkilökunta alkoi lukita ovia, Valavuori kommentoi Seiskalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  4. 4

    Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

  5. 5

    Poliisi esti toisenkin terrori-iskun Lontoossa – 21-vuotias nainen haavoittui ammuskelussa

  6. 6

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  7. 7

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  8. 8

    Kerrostalohuoneisto tuhoutui täysin Vantaalla – peräti 80 asukasta joutuu evakkoon

  9. 9

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  10. 10

    IL: Markus Pönkä ei saapunut kärsimään tuomiotaan – voi olla aseistautunut ja vaarallinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  3. 3

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  6. 6

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  7. 7

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  8. 8

    24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

  9. 9

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  10. 10

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  4. 4

    Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

  5. 5

    Poliisi esti toisenkin terrori-iskun Lontoossa – 21-vuotias nainen haavoittui ammuskelussa

  6. Näytä lisää