Urpo

Viihde

Valikko

Lenni-Kallen vaimo leffassa ensi kertaa vuosiin

Julkaistu:

Iki-ihania kreikkalaisia maisemia ja Abba-hittejä oli luvassa, kun Lenni-Kalle ja Maria Taipale kiirehtivät muiden joukossa Mamma Mia -elokuvan kutsuvierasnäytäntöön Helsingin Maxim-teatteriin keskiviikkona.

Iltariento oli pariskunnalle todella mieluinen, sillä pienten lasten vanhempina he pääsevät harvoin yhdessä ulos.

- Minä en oikeastaan ole kolmeen vuoteen ehtinyt nähdä mitään, Maria Taipale kertoo.

- Olen ollut kotona lastemme kanssa, ja Lenni-Kallella on paljon keikkoja.

Abban tuotanto on Lenni-Kalle Taipaleelle hyvin tuttu yhteistyöstä lauluyhtye Rajattoman ja Lahden kaupunginorkesterin kanssa.

- On vaikea valita lempibiisiä, heillä on niitä niin monta hyvää, Lenni-Kalle Taipale tunnusti.

Samulin kauppaa
kirpputorilla korujaan

Aira Samulin ehti nauttimaan elokuvasta kesken hyvin kiireisen viikon. Ensi sunnuntaina Samulinin kotona Hyrsylänmutkassa vietetään vuotuista kesäjuhlaa ja luvassa on ainakin kahvikonsertti ja korukirpputori.

- Myyn siellä esiintymiskorujani. Siitä tulee oikein hauska päivä, vaikka minulla on juhlissa kovasti puuhaa, Samulin kertoi.

Samulinin seuraan liittyi myös kauniisti päivettynyt Anitra Ahtola-Janatuinen.

- Olin muutaman päivän lomalla Espanjassa. Äitiyslomani jatkuu eli hoidan vuoden ja kaksi kuukautta täyttänyttä Anniina-tytärtä.

Tanssikursseja Ahtola-Janatuinen alkaa vetää vasta syksyllä.

- Paras Abba-laulu on tietenkin Dancing Queen, kertoo näytökseen rynnännyt hyväntuulinen Riki Sorsa.

Sorsa odottelee Barbara-vaimonsa loman alkua. Sitten perhe suuntaa mökille Sipoon saaristoon.

- Nyt minä olen kesäleskenä täällä Helsingissä. Tai voiko tätä säätä nyt kesäksi kutsua, hän nauraa.

Abban musiikkia kuuntelemaan kiirehti viime tingassa myös Sara Paavolainen tyttärensä Saimi Heiskasen kanssa.

Saimi Heiskaselle ensi-ilta oli jo toinen juhlatilaisuus samalla viikolla. Tiistaina nuori nainen oli juhlinut 24-vuotissyntymäpäiviään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

  6. 6

    Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

  7. 7

    Moninkertaisesti puita korkeampi jättipyörre tallentui videolle Tampereella: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

  8. 8

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  9. 9

    Virginiassa syntyi kuutoset – vanhemmat olivat yrittäneet saada lasta 17 vuoden ajan

  10. 10

    Urheilutähtien traagisissa kuolemissa yhtymäkohtia – sama sairaala ja kuolinpäivä, turmissa yhteisiä piirteitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  8. 8

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

  6. Näytä lisää