Mauno, Maunu

Viihde

Julkkikset kertoivat ensikänneistä

Julkaistu:

Kännissä olet ääliö -alkoholivalistuskampanja kokosi julkkikset eilen keskustelemaan alkoholinkäytöstä ja ääliökännäämisen esikuvista. Helsingin Lux -yökerhossa mielipiteitään jakaneet julkkikset kertoivat samalla myös ensimmäisistä juomiskerroistaan.

- Ensikosketukseni alkoholiin oli 12-vuotiaana, kun sain mökillä juoda saunassa äidin lonkeron. Siitä tuli tosi ällöttävä olo. En ole koskaan juonut niin paljon alkoholia, että olisin sen takia oksentanut, Viivi Avellan kertoi.

Samaa ei voinut sanoa Heikki Paasosen alaikäisenä otetuista ensikänneistä.

- Päädyin puskaan oksentamaan, Heikki myönsi.

Julkkisporukan nuorimpana alkoholinkäytön oli varmasti aloittanut mediapersoona Wallu Valpio.

- Olin 11-vuotias, kun saimme kavereiden kanssa jonkun hakemaan meille Alkosta viinaa. Tulin sitten lopulta ihan nuppi turvoksissa kotiin, Valpio kertasi.

Mikko "Peltsi" Peltonen oli ensihumalassa huomattavasti Wallua myöhemmin.

- Ensimmäisen humalani koin 16-vuotiaana ystäväni luona. Join kolme lonkeroa, mutta väitin kavereilleni juoneeni kuusi.

Alkoholinkäytön suhteen kaikkein kokemattomin oli puolestaan porukan seniori, Aira Samulin.

- En ole ollut vielä koskaan humalassa. Konjakki tekee kyllä silti välillä illalla hyvää, Samulin paljasti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  2. 2

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  3. 3

    Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

  4. 4

    Turku suree illalla näyttävästi – Aurajoen ylittävä silta valaistaan Suomen lipun väreihin

  5. 5

    Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

  6. 6

    Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

  7. 7

    Turvatoimia lisätty Turusta lähtevillä laivoilla – kaikille matkustajille sataprosenttinen turvatarkastus

  8. 8

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  2. 2

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  5. 5

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  6. 6

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  9. 9

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  10. 10

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  2. 2

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  3. 3

    Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

  4. 4

    Turku suree illalla näyttävästi – Aurajoen ylittävä silta valaistaan Suomen lipun väreihin

  5. 5

    Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

  6. Näytä lisää