Minja, Miisa

Viihde

PMMP:n Paula ja Rasmuksen Lauri: VAUVA!

Julkaistu:

Helsingissä parkaisee keväällä ensihuutonsa vauva, jonka musikaaliset geenit ovat kohdallaan. Lapsen äiti on PMMP:n Paula Vesala, 25, ja isä The Rasmuksen Lauri Ylönen, 28. Tulevien vanhempien bändit kuuluvat Suomen suosituimpiin.

- Laita siihen, että ei tämä mikään yllätysvauva ole. Lasta on toivottu ja väkerretty, Paula Vesala sanoi IS:lle eilen ja jatkoi nauraen:

- Myös Mira on onnellinen, Paula kommentoi PMMP:n toisen laulajan Mira Luodin ajatuksia, joka niin ikään odottaa esikoistaan. Hänen laskettu aikansa on marraskuun puolivälissä.

Vaikka tuleville vanhemmille kyse ei olekaan mistään "yllätysvauvasta", yllättää vauvauutinen varmasti monet. Paula ja Lauri eivät ole aikaisemmin puolella sanallakaan kommentoineet suhdettaan julkisuudessa. Hiljattain parin huhuttiin virheellisesti jopa eronneen ja muuttaneen omiin osoitteisiinsa.

PMMP on nyt ymmärrettävästi keikkatauolla, jonka päättymispäivää ei ole uutisoitu.

- Keikoille palataan sitten joskus ensi vuonna, kun ollaan nähty, millaisia ihmisiä täältä syntyy, Paula sanoo.

- Nyt on hyvä hetki lapsille myös PMMP:n kannalta.

PMMP-albumia aletaan tehdä ensi vuonna ja uutta The Rasmus -albumia odotetaan ensi kevääksi. Se äänitetään tämän syksyn aikana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  6. 6

    ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

  7. 7

    Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

  8. 8

    Kreikkalaisnaisten surkea huumereissu: 700 euron palkkio jäi saamatta, poliisi seurasi Torniosta Lahteen ja pidätti koko joukon

  9. 9

    Marja Salo ihastui 16-vuotiaana amerikkalaispoikaan – lähti 12 vuotta myöhemmin tämän perään

  10. 10

    Mikko Koivun Helena-vaimo upeana Suomen juhlakonsertissa Minnesotassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  4. 4

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  5. 5

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  8. 8

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  9. 9

    Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

  10. 10

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  6. Näytä lisää