Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

Beyonce tuhlaili Tukholmassa

Laulaja Beyoncé Knowles valmistautui eiliseen Tukholman-konserttiinsa syytämällä rahaa sekä vaateisiin että luksusillalliseen.

Mustaan huppariin pukeutunut laulaja kierteli toissa iltana ahkerasti Tukholman Stureplanilla sijaitsevan Sturegallerian liikkeissä.

Hän osti valtavasti vaatteita mutta ei sovittanut niistä yhtäkään - paitsi aurinkolaseja ja paitaa, jonka hän jätti päälleen, Dry Lake -liikkeen myymäläpäällikkö Emma Nordström kertoi ruotsalaislehti Aftonbladetille.

Beyoncé suuntasi Dry Lakesta kohti edullisista vaatteistaan tunnettua Zaraa, mutta liike oli sulkea ovensa tähden nenän edestä. Kun Beyoncén henkilöllisyys selvisi, piti liike oviaan hetken vain häntä varten auki. Laulaja kiitti ostamalla myymälästä lähemmäs 30 vaatetta.

Aftonbladetin mukaan Beyoncé ehti tuhlata lyhyen shoppauskierroksensa aikana kaikkiaan noin 5000 euroa.

Laulaja ei nuukaillut myöskään ruuan suhteen. Tähden ja hänen muutaman hengen seurueensa illallislaskun loppusumma oli noin 2000 euroa. Seurue nautti Södermalmilla sijaitsevassa italialaisravintola Portofinossa muiden muassa hintavista viineistä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  3. 3

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  4. 4

    Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Tässä kaikki Jussi-voittajat – IS seuraa kotimaisen elokuvan palkintogaalaa

  7. 7

    Roope Salmista ei kutsuttu Jussi-gaalaan: ”Tuukka Temonen osti mulle kutsun”

  8. 8

    Pihla Viitalan gaalamekossa dramaattinen kaula-aukko – satiinipuvun alla piilee yllätys

  9. 9

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  10. 10

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  7. 7

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  8. 8

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  9. 9

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  10. 10

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  3. 3

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  4. 4

    Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. Näytä lisää