Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

"Maailman kaunein poika" palasi julkisuuteen

Yli kolmenkymmenen vuoden takaisen Kuolema Venetsiassa -elokuvan jälkeen julkisuudesta vetäytynyt ruotsalaisnäyttelijä Björn Andresen palaa julkisuuteen suomalais-ruotsalaisen Pelikaani-elokuvan myötä.

- Kaikkea mitä tein, verrattiin Kuolema Venetsiassa -elokuvaan. Minua ei otettu vakavasti, joten en ottanut itseäni vakavasti. Se myrkytti haluni tehdä näyttelijäntöitä, Andresen kertoo IS:lle.

Vuonna 1971 ilmestyneen elokuvan myötä vasta 14-vuotiasta Andresenia alettiin kutsua "maailman kauneimmaksi pojaksi". Hän kyllästyi nopeasti julkisuuteen ja esiintyi viimeisen kerran valkokankaalla 70-luvun lopulla.

Andresen näyttelee Pelikaani-elokuvassa pianistia. Elokuvassa esiintyvät myös mm. Jonna Järnefelt, Heikki Kinnunen, ja Ismo Kallio. Elokuva saa ensi-iltansa sekä Ruotsissa että Suomessa joulukuussa 2004.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

  2. 2

    Räikkösen kisainsinööri sähläsi – tulokaskuski valitti Kimin ajamisesta

  3. 3

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  4. 4

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  5. 5

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  6. 6

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  7. 7

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  8. 8

    Nilsiän 30 vuotta sitten sekoittanut Samantha Fox palaa Savoon – Jari Tervo raportoi edellisestä vierailusta: ”Ihan mahottomat”

  9. 9

    Nyrkkeilyn Suomen mestaria syytetään kahdesta murhan yrityksestä – oikeuskäsittely tänään

  10. 10

    Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  8. 8

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  9. 9

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  10. 10

    HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

  2. 2

    Räikkösen kisainsinööri sähläsi – tulokaskuski valitti Kimin ajamisesta

  3. 3

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  4. 4

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  5. 5

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  6. Näytä lisää