Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Jouluna ei saa olla kiire!

Julkaistu: , Päivitetty:

Tämän vuoden F1-maailmanmestari Kimi Räikkönen on ollut Suomessa jo jonkin aikaa. Aivan joulun alla hän sai luokseen myös vaimonsa Jenni Dahlman-Räikkösen, joka tuli Suomeen Sveitsin-kodista. Hevoskiireet pitivät hänet Keski-Euroopassa aina perjantaihin saakka.

Pariskunta on kutsunut molempien vanhemmat huvilalleen Porkkalaan joulua viettämään.

Räikköset kattavat pöydän perinteisin ruoin. Formulamestarin lempiruoka on porkkanalaatikko. Sitä hän kuulemma voisi syödä vaikka kuinka paljon.

Aatto ei ole aatto, jos ei kuusta haeta. Tänä vuonna vastuu on annettu Kimin isälle Matti Räikköselle, joka hakee kuusen aattoaamuna. Tämä on jo perinne poikien lapsuudesta asti.

- Joulusta tulee rauhallinen ja se vietetään perheen kesken. Jouluna ei saa olla kiire minnekään, ja ruokapöydän ääressä vietetään monta tuntia, Räikköset viestittävät.

Räikkösille on tärkeää yhdessäolo eikä niinkään runsas lahjojen määrä.

Joulun jälkeen Kimi ja Jenni matkaavat ystäviensä kanssa ulkomaille ottamaan vastaan uuden vuoden. Loppiaisen jälkeen alkavatkin Kimin työt Ferrarilla, ja seuraava loma häämöttää jossain kaukaisuudessa.

Mika ja Erja: Järkeä lahjojen ostamiseen

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen saapui joulunviettoon Valkealan-huvilalleen jo torstai-iltana. Mikan ja Erja-vaimon lasten Hugon, 7, koulu sekä 2,5-vuotiaan Ainan esikoulu päättyi torstaina puolenpäivän aikaan Monacossa. Sen jälkeen kerättiin tavarat kasaan ja lennettiin Suomeen.

- Jouluna lasten ilo on tärkein, samoin kuin perheen kanssa oleminen sekä rauhoittuminen, Erja sanoo.

Häkkisten pöydän ääreen kokoontuu jouluaattona 14 ihmistä. Erja kertoo valmistavansa jouluruoat ja lasten kanssa piparkakkutalon. Erjan lempiruokaa ovat mäti ja blinit. Lahjojakin ostetaan, mutta enimmäkseen lapsille.

- Lahjat ovat lapsille tärkeitä, mutta järki niidenkin ostamisessa pitää olla. On ollut hauska kuunnella, kun Aina näkee televisiosta lelumainoksen ja sanoo, että äiti, äiti, osta, Erja nauraa.Häkkisten perinteisiin kuuluu myös joulukirkko, jossa kerrotaan Kristuksen syntymästä näytelmän välityksellä.

Häkkisten perheen lasten koulu alkaa Monacossa jälleen tammikuun alkupuolella, joten joululoma Suomessa jää melko lyhyeksi.

- Kyllähän sitä toivoisi lunta, että lapset pääsisivät lumeen leikkimään, Erja Häkkinen miettii.

Heikki ja Catherine: Hetki ennen hulabaloota

Monivuotisen sopimuksen McLaren-tallin kanssa juuri tehnyt suomussalmelainen F1-kuljettaja Heikki Kovalainen jättää työt hetkeksi ja nauttii joulusta pohjoisessa vanhempiensa ja tyttöystävänsä Catherine Hyden kanssa. Kovalainen on toki tehnyt vielä tämän viikon tiiviisti uuden tiiminsä kanssa töitä, mutta osaa myös rauhoittua.

- Tässä hommassa on tärkeää osata olla joskus aivan rauhassa. Se tekee henkiselle hyvinvoinnillekin hyvää. Minä aion jouluna tietysti nauttia ruokapöydän antimista ja vain olemisesta, mutta teen myös pitkiä hiihtolenkkejä. Mikään ei ole sen upeampaa kuin kauniissa luonnossa yksin hiihtäminen. Sellainen antaa tavattoman upean tunteen, ja hiljaisuus on käsin kosketeltavaa, Heikki sanoo. Kovalainen huomauttaa vielä, että hiihtolenkit ovat hyvää vastapainoa hektiselle elämälle.

- Hulabaloo alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen, ja se jatkuukin sitten koko vuoden. Totta kai olen enemmän kuin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni, joten palaset ovat loksahtaneet hyvin paikoilleen, Kovalainen sanoi viikko sitten. Vaikka Heikki on ollut jo kauan brittiläisen tyttöystävänsä kanssa, hän ei lupaa joulukihloja.

Mika ja Noriko: Pukki tulee, jos uskoo

Entinen F1-kuski Mika Salo kävi torstaina olkapääleikkauksessa. Hän kertoo viettävänsä joulun Noriko-vaimonsa ja muun perheen kanssa vanhempiensa luona. Viime jouluna Salot olivat maailmalla, eikä joulu tuntunut joululta.

- Menemme vanhempieni luo. Lapsillekin on kiva, että he saavat olla isoisänsä ja isoäitinsä kanssa aattona. Kyllä joulu merkitsee enemmän lapsille kuin aikuisille. Minun mielestäni joulussa on hyvää se, että koko Suomi menee kiinni, eikä kukaan soita tai höösää, Mika Salo nauraa.

Salo kertoo olleensa niin monta kertaa joulun sellaisissa maissa, joissa juhlitaan oikein railakkaasti, että Suomen pyhäpäivien pysähtyneisyys on luksusta.

- Totta kai meillekin tulee joulupukki, sillä pukki tulee niin kauan kuin minä häneen uskon.

Lahjojakin jaetaan, mutta niiden kanssa ei stressata. Max, 6, ja Mai, 3, saavat lahjoja pitkin vuotta, joten aattona he saavat sellaisen paketin, jota ovat erityisen kovasti toivoneet, Mika Salo kertoo.

Uudenvuoden jälkeen Salo lähtee Indianapolisiin vastaanottamaan Vuoden autourheilija -pokaalin 12. tammikuuta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

  3. 3

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  6. 6

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  7. 7

    Kuvat: Merivoimat kuvasi venäläisalukset Suomenlahdella

  8. 8

    Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

  9. 9

    Suuri pottutesti! McDonald's, Hesburger ja Burger King – mistä saa parhaat ranskalaiset?

  10. 10

    Viisi loukkaantui hyökkäyksessä Sveitsissä – Lehti: Poliisi jahtaa moottorisahamiestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  9. 9

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  10. 10

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

  3. 3

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  6. Näytä lisää