Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Britannian pääministeri Gordon Brown uteli Susan Boylen vointia

Susan Boylen vointi kiinnostaa myös Britannian pääministeri Gordon Brownia. Hän on puhunut Talent-tuomareiden Simon Cowellin ja Piers Morganin kanssa ja haluaa olla varma, että Susan on ok, kertoo Sky News.

- Toivon, että Susan Boyle on ok, koska hän on erittäin, erittäin mukava persoona ja mielestäni hän on väsynyt, Brown kommentoi.

Morgan alleviivasi, että Boyle voi pohjimmiltaan hyvin, mutta hän on tunnepuolelta väsynyt, koska häntä kohtaan on ollut enemmän paineita kuin ketään muuta Talent-kilpailijaa.

- Hän oli erittäin väsynyt eikä ole nukkunut. Hän lähti pois saadakseen vähän aikaa itselleen. Hän aikoo nukkua ja syödä. Tehdä niitä kaikkia asioita, joita hän ei ole voinut tehdä viime viikolla, Morgan kertoi.

Susan Boyle vietiin sunnuntai-iltana yksityisklinikalle hermoromahduksen takia.

Talent-kisan voittajaksi nousi lauantain finaalissa essexiläinen katutanssiryhmä Diversity.

Pääministerin mukaan voittajat tuovat hämmästyttävää menestystä Britannialle ja heidän juttunsa menee hyvin läpi ympäri maailman.

Häviöstään huolimatta asiantuntijat arvelevat, että Susan Boyle pystyy tekemään jopa 6 miljoonan punnan, eli lähes 7 miljoonan euron ansiot, ensi vuonna.

Boylea ihaillaan paljon Yhdysvalloissa, jossa häntä ovat intoutuneet kannattamaan muun muassa näyttelijät Demi Moore ja Ashton Kusher.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

  2. 2

    Mick Schumacher puhui isästään ensimmäisen kerran onnettomuuden jälkeen: ”Hän on paras!”

  3. 3

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  4. 4

    Lääkärit-ohjelman kaikkien aikojen sairain ihminen? Riutunut Erin treenasi 8 tuntia päivässä pakonomaisesti: Yksityiskohdat kammottavat

  5. 5

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  6. 6

    Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Äidin ennustus kävi toteen hirvittävällä tavalla: naapuri vei Jarpen hengen

  9. 9

    Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

  10. 10

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  3. 3

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  4. 4

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  5. 5

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  6. 6

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  7. 7

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  8. 8

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  9. 9

    Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

  10. 10

    Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

  2. 2

    Mick Schumacher puhui isästään ensimmäisen kerran onnettomuuden jälkeen: ”Hän on paras!”

  3. 3

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  4. 4

    Lääkärit-ohjelman kaikkien aikojen sairain ihminen? Riutunut Erin treenasi 8 tuntia päivässä pakonomaisesti: Yksityiskohdat kammottavat

  5. 5

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  6. Näytä lisää