Verneri

Viihde

Mirella Koullias suunnittelee häitään

Julkaistu:

Suomen suosituimpiin malleihin kuuluva Mirella Koullias suunnittelee unelmahäitään jääkiekkoilija Ossi Väänäsen kanssa.

- Häät ovat vuoden päästä kesällä, Mirella kertoo IS:lle.

Tulossa on todelliset seurapiirihäät, sillä pariskunnan ystäviin kuuluu melkoinen määrä julkisuudesta tuttuja henkilöitä.

Hääideoita pari lähtee hakemaan Australiasta asti, sillä Ossin hyvä ystävä menee Canberrassa naimisiin kesäkuussa.

- Aiomme viipyä matkalla pari viikkoa ja ajella Canberran lisäksi muuallakin maassa. Olen aiemmin käynyt Sydneyssä, Mirella sanoo.

Viisi vuotta yhtä pitänyt pari kihlautui maaliskuussa. Sulhanen oli asetellut upean valkokultaisen timanttisormuksen Amerikasta löytyneen katukissan Fionan kaulapantaan ja laittoi kissaneidin tepastelemaan Mirellan luo.

Kaunotar on pajunvitsamaisen hoikka, joten ainakaan ihan heti perhe ei ole kasvamassa.

- Vauvakuumetta ei ole vielä tullut. Valmistuin joulukuussa kuntosaliohjaajaksi. Olen nyt aloittanut työelämässä yrityksessä, josta voi vuokrata itselleen personal trailerin.

Minskissä jääkiekkoillut Ossi palaa nyt pelaamaan Jokereihin.

- Ossi on juuri Minskissä hakemassa viimeisiä tavaroita. Pelkät pelikamat painavat sata kiloa, joten ne pitää hakea autolla lentämisen sijasta, Mirella sanoo.

  • Häät
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

  2. 2

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

  3. 3

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  4. 4

    Jenni Haukio ei lähde presidentti Niinistön mukana Valkoiseen taloon

  5. 5

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  6. 6

    Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

  7. 7

    Tuuli teki tepposet Kylie Jennerille – hulmuava helma paljasti mummokalsarit

  8. 8

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  9. 9

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  10. 10

    Aleksandr Ovetshkinin perhettä kohtasi suuri suru – ”Mahdotonta käsittää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  9. 9

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  10. 10

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

  2. 2

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

  3. 3

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  4. 4

    Jenni Haukio ei lähde presidentti Niinistön mukana Valkoiseen taloon

  5. 5

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  6. Näytä lisää