Heidi

Viihde

Juice huonossa kunnossa

Julkaistu:

Juice Leskisen ja Mikko Alatalon tähdittämän Klassikoiden ilta -tupla-dvd:n julkistamista juhlittiin eilen helsinkiläisravintolassa. Paikalle saapui yllättäen vain Alatalo, sillä Leskinen lepäsi kotonaan Tampereella rankkojen munuaissairaudesta johtuvien dialyysihoitojen takia.

- Uskoin aluksi, että hän tulisi paikalle, mutta tilanne osoittautui huonommaksi kuin luulinkaan. Kun kävin hänen luonaan, aavistelin, että saa nyt nähdä, Alatalo kertoo.

- Juttelin eilen Jussin kanssa ja hän sanoi, ettei jaksa, että on aivan puhki. Mestari oli tosi väsynyt.

Mittavan uran tehnyt Leskinen, 55, on sairauslomalla vuoden loppuun asti. Pitkään diabetesta sairastanut muusikko joutuu käymään kolme kertaa viikossa dialyysihoidossa tamperelaisessa sairaalassa.

- Kun veri puhdistetaan kolme kertaa viikossa, se vetää tosi kuitiksi. Ei hän jaksa kauhean hyvin kävellä tai liikkua, Mikko Alatalo kuvaa ystävänsä vointia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

  3. 3

    Jere Karalahti uhoaa elämäkerrastaan: ”Nyt on aika kertoa alaston totuus”

  4. 4

    Poliisit tarkastivat jopa pysäköintimittareita, sukeltajat syynäsivät laituria alapuolelta – Putinin tuloon varaudutaan järeästi

  5. 5

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  6. 6

    NHL-tähti Aleksander Barkov sai sakot: ”Harmittaa ja hävettää”

  7. 7

    58 lentokonetta ja 75 000 euron vessa vai Lada ja 77 neliön asunto? Vladimir Putinin todellinen omaisuus on täysi mysteeri

  8. 8

    Kaksi ministeriä ulos Ruotsin hallituksesta tietovuotokohun takia

  9. 9

    Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

  10. 10

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  3. 3

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  4. 4

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  5. 5

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  6. 6

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  7. 7

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  8. 8

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  9. 9

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  10. 10

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

  3. 3

    Jere Karalahti uhoaa elämäkerrastaan: ”Nyt on aika kertoa alaston totuus”

  4. 4

    Poliisit tarkastivat jopa pysäköintimittareita, sukeltajat syynäsivät laituria alapuolelta – Putinin tuloon varaudutaan järeästi

  5. 5

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  6. Näytä lisää