Pasi

Viihde

Valikko

Paul Anka hurmasi kuin 1959

Julkaistu:

Paul Anka esiintyi edellisen kerran Helsingissä vuonna 1959. Anka oli tuolloin 18-vuotias ja hänen yleisönsä koostui alle 20-vuotiaista kirkuvista teineistä.

Kun Anka eilen saapui esiintymään Hartwall Areenaan, seisoi lavalla 66-vuotias charmantti herra.

Hänen yleisönsäkään ei koostunut enää pikkutytöistä, vaan katsomo täyttyi keski-ikäisistä pariskunnista. Oli joukossa niitäkin, jotka olivat olleet jo vuoden 1959 konsertissa huutamassa äänensä käheäksi.

Rauhallinen tunnelma muuttui sillä sekunnilla, kun ensimmäinen kappale alkoi ja Anka avasi äänensä. Laulaja yllätti lavalle tiirailleet katsojat ilmestymällä pimeyden turvin suoraan yleisön keskelle.

- On upeaa olla taas täällä, Anka sanoi, kun valonheittimet suunnattiin häneen.

Keski-ikäinen yleisö nuortui hetkessä, kun fanit tajusivat idolinsa olevan heidän keskellään kaikkien kosketeltavana ja nähtävänä. Areenassa nähtiin samanlaista teinihysteriaa kuin parhaiden poikabändien keikoilla. Kuusikymppiset fanit kaivoivat kamerakännyköitään ja kuvasivat idoliaan videolle aivan kuin heidän lapsenlapsensa.

Anka nautti selvästi yleisön reaktiosta. Hän hyppäsi väkijoukon keskellä olleelle tyhjälle tuolille, sillä muuten seisomaan noussut yleisö ei olisi nähnyt 160-senttistä laulajaa väkijoukon keskeltä. Moni fani sai illan kohokohtansa jo ensimmäisen kappaleen kanssa, kun Anka kätteli ihailijoitaan ja taputti muutamaa selkään.

Monille muille illan kohokohta tulikin heti Ankan päästyä lavalle.

Jo kappaleen alkusanat "I'm so young and you're so old" saivat yleisöltä aplodit, kun katsomo tunnisti vuoden 1957 hittikappaleen Diana. Se villitsi yleisöä aivan niin kuin 49 vuotta sitten Linnanmäellä. Illan kovinta yhteislaulua Dianasta ei kuitenkaan tullut. Se kunnia meni jo neljäntenä kappaleena esitetylle You are my destiny -hitille.

Anka innostui revittelemään You are my destinyn loppusäkeistön kanssa niin, että kaikille selvisi hänen lauluäänensä olevan yhtä hyvä kuin parhaina vuosina.

Yleisöltä saamastaan kannustuksesta Anka kiitti selvällä suomen kielellä.

Kieli lienee tarttunut vuosien aikana, sillä Anka on vuoden 1959 jälkeen esiintynyt Lappeenrannan Blue Lake Festivalilla 1989 ja Pori Jazzeissa 2007.

Eilen Hartwall Areenalla esiintynyt Anka todisti olevansa niin hyvässä iskussa, ettei Ankan tämän illan esiintyminen Turkuhallissa jää herran viimeiseksi Suomen-vierailuksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  6. 6

    Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

  7. 7

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  8. 8

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  9. 9

    May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

  10. 10

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  10. 10

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  6. Näytä lisää