Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Jon Voight ei ole koskaan nähnyt lapsenlapsiaan

Oscar-voittaja Jon Voight, 68, ei ole koskaan tavannut tyttärensä Angelina Jolien neljää lasta. Isä ja tytär eivät myöskään ole puhuneet viiteen vuoteen.

Kaksikon välirikon uskottiin jo olevan ohi, mutta nyt Voight on myöntänyt, että niin ei ole.

- Emme ole olleet missään yhteydessä. En ole koskaan tavannut lapsia. Toivon Angelinalle ja lapsille kaikkea hyvää, Voight totesi vastikään.

Voight oli naimisissa Marcheline Bertrandin kanssa 70-luvulla vajaat seitsemän vuotta. Heillä on kaksi lasta, Angelina ja tämän näyttelijäveli James Haven. Pariskunnan erotessa Angelina oli parivuotias. Voight petti vaimoaan avioliiton aikana. Angelina on myöntänyt sen olevan eräs niistä syistä, miksei suhde isään ole ollut koskaan hyvä.

Vuosituhannen alussa isä ja tytär pyrkivät parantamaan välejään. He tekivät yhdessä Lara Croft -elokuvaa, mutta sopu ei kauaa säilynyt, sillä välien korjaaminen päättyi täydelliseen epäonnistumiseen.

Voight sanoi tv-haastattelussa, että Angelinalla on vakavia tunne-elämän ongelmia. Sinänsä varsin ympäripyöreä luonnehdinta tyttären viiltelystä sekä muista ongelmien purkautumistavoista sai Angelinan pahastumaan niin perusteellisesti, että hän katkaisi välit isäänsä lopullisesti. Hän myös muutti Jolien viralliseksi sukunimekseen poistamalla nimestään isänsä nimen Voight.

Angelinalle hyvin läheinen äiti kuoli viime tammikuussa munasarjasyöpään. Marcheline Bertrand teki paljon hyväntekeväisyystyötä. Hänen pitkä sairautensa ja siihen menehtyminen tuntuu synnyttäneen luurangon laihaksi kuihtuneessa Angelinassa vahvan halun jatkaa äitinsä jalanjäljissä hyväntekijänä.

Erään ilmenemismuodoista ounastellaan olevan pakonomainen tarve adoptoida lapsia. Angelina on adoptoinut muutaman vuoden sisällä kolme lasta. Sen lisäksi hän synnytti esikoisensa reilu vuosi sitten. Shiloh-tyttären isä on Brad Pitt.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

  2. 2

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  3. 3

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  4. 4

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  5. 5

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  6. 6

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  7. 7

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  8. 8

    Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

  9. 9

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  10. 10

    Tieteellinen läpimurto: Neliraajahalvaantunut mies pystyy nyt käyttämään kättään ajatuksen voimalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  4. 4

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  5. 5

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  6. 6

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  7. 7

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  8. 8

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

  2. 2

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  3. 3

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  4. 4

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  5. 5

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  6. Näytä lisää